(Tolleri)
FCI 8
Historia:
Novascotiannoutaja on syntynyt Kanadassa Nova Scotian niemimaalla 1860- luvulla. Metsästäjät olivat tarkkailleet kettujen tapaa pyydystää lintuja houkuttelemalla ne lähietäisyydelle. Houkutteleminen perustuu osaksi ketun syöksähtelevään liikkumiseen, osaksi sen ulkonäköön, punaiseen väriin ja tuuheaan häntään. Novascotiannoutajassa yhdistyvät kaikki tämä, pieni koko, leikkisyys, vilkkaus ja älykkyys. Kanadassa ensimmäiset Novascotiannoutajat rekisteröitiin vuonna 1945. FCI:n hyväksynnän rotu saavutti vasta vuonna 1982, jolloin ensimmäiset tollerit saapuivat Tanskaan. Suomeen ensimmäinen Novascotiannoutaja saapui vuonna 1985.
Ulkonäkö:
Novascotiannoutaja on noutajaroduista pienin. Se on vahvaluustoinen, tiivis ja lihaksikas koira. Turkki on kaksinkertainen ja vettä hylkivä. Karva on keskipitkää ja raajoista hapsuista. Häntä on runsashapsuinen ja näyttävä. Koiran valpastuessa kaartuu selän ylle. Turkki vaatii säännöllistä harjausta pysyäkseen selvänä ja siistinä. Väri on mitä tahansa punaisen tai oranssin sävyä. Tavallisesti turkissa on myös valkoista rinnassa, jaloissa, kuonossa, päässä ja hännän päässä. Korvat ovat kolmionmuotoiset, keskikokoiset, korkealle ja taakse kiinnittyneet sekä takaa runsas hapsuiset. Novascotiannoutaja on 43-53 cm korkea ja painaa 17-23 kiloa. Nartut ovat yleensä uroksia matalampia ja kevyempiä. Koira on hiukan korkeuttaan pidempi ja raajojen pituus on sama kuin rungon syvyys.
Luonne:
Novascotiannoutaja on luonteeltaan älykäs, helposti koulutettava ja kestävä. Se on synnynnäinen noutaja niin maalla kuin vedessäkin. Rotu sopii metsästyksen lisäksi moneen muuhunkin harrastukseen kuten tokoon. Agilityyn tai vaikka vesipelastukseen. Novascotiannoutaja osaa olla myös itsepäinen ja tarvitsee sen vuoksi selkeät rajat sekä määrätietoisen koulutuksen.
Terveys:
Novascotiannoutajilla esiintyy lonkka- ja kyynärnivelten sairauksia esimerkiksi lonkkanivelen kasvuhäiriö ja kyynärnivelen dysplasia. Esiintyviä silmäsairauksia on muun muassa verkkokalvon etenevä surkastuma, joka on hyvin yleinen. Harmaakaihia ja verkkokalvon kehityshäiriöitä on myös tavattu, mutta näitä vähemmissä määrin.
