FCI 1
Historia:
Pumi on aika nuori rotu. Se sai alkunsa Unkarissa 1600-1700-luvulla, kun alkukantainen Puli risteytettiin maahantuotujen saksalaisten ja ranskalaisten pystykorvaisten terrieri tyyppisten koirien kanssa. Pumi on paimenkoira. Paimentamisen lisäksi sen työnkuvaan kuului petoeläinten ja jyrsijöiden torjunta sekä vartiointi. Viralliseksi roduksi Pumi tunnustettiin 1920-luvulla.
Ulkonäkö:
Pumi on keskikokoinen, kevyehkö, rakenteeltaan neliömäinen paimenkoira. Turkki on kiharaa ja väriltään useimmiten harmaa, myös musta, valkoinen ja ns. maszkos fakó (kellanruskea, mustalla varjostunut koira, jolle toivotaan selkeää maskia ) on sallittuja. Turkkia hoidetaan kampaamalla tarvittaessa sekä nyppimällä tai leikkaamalla säännöllisesti. Korvat ovat pystyt, hieman kärjistä taituttuvat ja liikkuvat eloisasti. Häntä kaartuu selän päälle. Nartut ovat kooltaan 38–44 cm/8–13 kg ja urokset urokset 41–47 cm/10–15 kg.
Luonne:
Eloisa ja vilkas. Pumi on myös melko äänekäs ja ilmoittaa haukkumalla vieraista. Rotu on saavuttanut suurta suosiota agilityradoilla. Pumi onkin nopea, älykäs ja helposti motivoitava, ja sopii hyvin vauhdikkaisiin, ketteryyttä vaativiin lajeihin. Pumi kiintyy voimakkaasti perheeseensä ja saattaa olla epäluuloinen vieraita kohtaan. Siksi on hyvä kiinnittää pennun sosiaalistamiseen huomiota heti pienestä alkaen












