FCI 2
Historia:
Kääpiöpinseri on kotoisin Saksasta. Rotu sai alkunsa kun pinseri pentueisiin syntyi kääpiökokoisia ykslöitä, jotka yleensä lopetettiin, kunnes huomattiin että nämä pienet pinserit olivat elinkelpoisia ja hyviä vahti-ja rottakoiria. Suomeen Kääpiöpinseri on tullut 1920-luvulla, mutta varsinainen kasvatus alkoi 1950-luvulla.
Ulkonäkö:
Kääpiöpinserin tulisi olla pinserin pienoiskuva ilman kääpiömäisiä piirteitä. Se on rakenteeltaan neliömäinen. Karvapeite on lyhyttä ja sileää. Suomessa esiintyy kahta eri värimuunnosta; ruskeaa ja musta ruskeilla merkeillä. Kääpiöpinseri on 4-6 kg painava ja säkäkorkeudeltaan 25 -30 cm.
Luonne:
“Iso koira pienessä koossa” kuvaa Kääpiöpinseriä hyvin. Se on eloisa, temperamenttinen ja varsin hellyydenkipeä. Siitä saa monipuolisen harrastuskoiran niin agilityyn, tokoon kuin näyttelyihinkin. Vilkkauden vuoksi Kääpiöpinseri ei ole kaikista helpoin koulutettava.
Terveys:
Rotu on keskimääräistä terveempi ja pitkäikäisempi. Silmissä esiintyy jonkin verran perinnöllistä kaihia ja joillakin yksilöillä on tavattu patellaluksaatiota (polvilumpion sijoiltaanmenoa). Rodulla on tavattu myös epilepsiaa. Lyhyen karvapeitteen vuoksi Kääpiöpinseri on hyvä suojata lämpimillä vaatteilla kylmällä ilmalla.












