harrasteet.gif harrasteet.gif



Toko- Tottelevaisuuskoe

Kokeet ovat tilaisuus testata koulutuksen tuloksia. Kokeessa arvioidaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä sekä koiralle opetetun käyttäytymisen tasoa.

Tokon tuloksia käytetään myös jalostustoiminnassa, sillä tottelevaisuuskokeiden perusteella saadaan tietoa jalostukseen käytettävien koirien luonteesta. Sillä onhan koiran tasapainoinen luonne vähintäänkin yhtä tärkeätä kuin rodunominainen ulkonäkö.
0 kk täyttäneet rekisteröidy- sekä ei rekisteröidyt mutta tunnistusmerkityt koirat. Jälkimmäiset omassa luokassaan. Koirilla pitää olla Kennelliiton määräysten mukaiset rokotukset voimassa.

Koira saa osallistua ainoastaan yhteen luokkaan / kilpailu, ohjaaja saa osallistua yhdellä koiralla / luokka.

Säännöt:

Kokeisiin eivät saa osallistua:
Kehätoimitsijan koira ko. kokeessa, sairas tai heikossa kunnossa oleva koira, kiimainen narttu, vihainen koira, arvostelevan tuomarin, kehätoimitsijan ja heidän perheenjäseniensä omistamat koirat eivät saa osallistua ko. kokeessa/luokassa, jossa nämä toimivat.

Muita ohjeita:
Alokasluokassa suoritus voidaan uusia, jos häiriön aiheuttaa ulkopuolinen tekijä. Avoimessa, voittaja- ja erikoisvoittajaluokassa suoritus uusitaan vain, mikäli häiriö on kohtuuton.

Käännökset liikkeissä ovat 90 tai 180 astetta.

Ellei säännöissä toisin sanota, suoritus alkaa ja päättyy perusasentoon, jolloin koira istuu ohjaajan vasemmalla puolella.

Kilpailukirja sekä rekisteri- ja rokotustodistus on esitettävä ilmoittauduttaessa järjestäjille. Kilpailukirjoja saa Kennelliitosta, koirakerhoista sekä yleensä kilpailupaikoilta.

Arvosanat suorituksista ovat 0, 5, 5.5, 6, 6.5, 7, 7.5, 8, 8.5, 9, 9.5 ja 10.

Alokas-, avoin- ja voittajaluokassa arvostellaan kokonaisvaikutus, siinä huomioidaan erikoisesti ohjaajan ja koiran yhteistyötä sekä suoritusten aikana että niiden välillä. On myös tarkkailtava työskentelyn iloisuutta ja halukkuutta otaen huomioon rodunomainen tempperamentti.

Alokasluokka (alo)

Koirille, jotka eivät ole aikaisemmin saaneet kahta 1. palkintoa tottelevaisuuskokeessa.

Luoksepäästävyys:
Tuomarin tulee vaikeuksitta lähestyä koiraa ja tarkastaa sen hampaat.

Paikalla makaaminen:
Ryhmäliike, vähintään kolme koiraa, jossa koirien välit ovat noin 3 m. Ohjaajat poistuvat koirien luota, noin 20 m päässä he pysähtyvät ja kääntyvät koiriin päin. Paikallamakaamisaika 2 min.

Seuraaminen kytkettynä:
Koira seuraa ohjaajaa pää tai lapa ohjaajan vasemman polven kohdalla ja talutin löysänä. Tuomari antaa määräykset nopeuden ja suunnan muutoksista. Liikkeelle lähdettäessä tai nopeutta muuttaessa saa käskyn toistaa. Ohjaajan pysähtyessä koira istuutuu perusasentoon ilman eri käskyä.

Seuraaminen:
Samanlainen liike kuin seuraaminen kytkettynä, mutta ilman talutinta.

Maahanmeno:
Koira seuraa vapaana. Tuomarin kehotuksesta ohjaaja pysähtyy, antaa käskyn/käsimerkin, jolloin koira menee nopeasti maahan. Ohjaaja poistuu tämän jälkeen noin 10 m päähän ja kääntyy koiraan päin. Tuomarin käskystä hän palaa koiran luo ja käskee koiran istumaan.

Luoksetulo:
Koiran istuuduttua käskystä menee ohjaaja tuomarin määräyksestä noin 15 metrin päähän koirasta, joka istuu paikallaan koko ajan. Luvan saatuaan ohjaaja kutsuu koiran luokseen.

Seisominen:
Koiran seuratessa vapaana sivulla ohjaaja tuomarin kehotuksesta komentaa sen seisomaan. Ohjaaja jatkaa pysähtymättä noin 10 m, tekee täyskäännöksen ja tuomarin käskystä palaa koiran luo.

Vapaahyppy:
Liike alkaa perusasennosta. Koira seuraa vapaana ohjaajan vasemmalla sivulla ja hyppää esteen yli koskettamatta sitä sekä pysähtyy perusasentoon ohjaajan sivulle tämän pysähtyessä.

Avoin luokka (avo)

Koirille, jotka ovat saaneet kaksi 1. palkintoa alokasluokassa.

Paikalla makaaminen:
Ryhmäsuoritus, vähintään 3 koiraa, jossa koirien välit noin 3 m. Tuomarin käskystä ohjaajat komentavat koirat maahan, eri käskystä jättävät koirat paikalleen ja poistuvat koirien luota näkösuojaan. Paikallamakaamisaika on 3 min.

Seuraaminen:
Koira seuraa ohjaajaa pää tai lapa ohjaajan vasemman polven kohdalla. Tuomari antaa määräykset nopeuden ja suunnan muutoksista. Liikkeelle lähdettäessä tai nopeutta muutettaessa saa käskyn toistaa. Ohjaajan pysähtyessä koira istuutuu perusasentoon ilman eri käskyä

Maahanmeno:
Käskyn tai merkin saatuaan koira menee liikkeestä nopeasti maahan. Ohjaaja jatkaa pysähtymättä noin 10 m:n päähän makaavasta koirasta, pysähtyy ja kääntyy koiraan päin. Tuomarin käskystä hän palaa koiran luo ja käskee koiran istumaan.

Luoksetulo:
Ohjaaja jättää koiran istumaan ja etenee noin 25 metrin päähän. Tuomarin kehotuksesta hän kutsuu koiraa. Noin matkan puolivälissä, tuomarin osoittamassa paikassa, hän komentaa koiran seisomaan ja saatuaan luvan tuomarilta kutsuu sen luokseen.

Seisominen:
Koiran seuratessa vapaana sivulla ohjaaja komentaa sen tuomarin kehotuksesta seisomaan. Ohjaaja jatkaa pysähtymättä noin 10 m, tekee täyskäännöksen ja tuomarin käskystä palaa koiran luo.

Noutaminen:
Ohjaajan heitettyä itse valitsemansa (tuomarin hyväksymän) puuesineen vähintään 10 metrin päähän koira käskystä hakee esineen ja palaa ohjaajan eteen tai sivulle perusasentoon sekä tuomarin kehotuksen jälkeen käskystä luovuttaa sen ohjaajalle. Jos luovutus tapahtuu ohjaajan edessä, koiran on siirryttävä sen jälkeen perusasentoon käskystä.

Kauko-ohjaus:
Koira komennetaan maahan tuomarin ohjeen mukaan. Ohjaaja poistuu noin 5 m:n päähän koirasta. Tuomari/liikkeenohjaaja, joka asettuu n. 5 m koiran taakse näyttää ohjaajalle taulujen avulla missä järjestyksessä hänen on käskettävä koiran istua tai maata. Koiran tulee vaihtaa asentoa 4 kertaa. Suorituksen aikana koira ei saa siirtyä paikaltaan. Hyväksyttyyn tulokseen täytyy koiran muuttaa asentoa ainakin 2 kertaa.

Vapaa estehyppy:
Koira on perusasennossa. Käskystä se hyppää esteen yli siihen koskematta. Käskystä koira istuu esteen takana kunnes tuomari antaa luvan kutsua koiraa. (Huom. koiran pitää hypätä esteen yli myös takaisin tullessa)

 

<<back

Average rating
(0 votes)