Rotuesittely - Sileäkarvainen noutaja

Sileäkarvaisen noutajan rotuesittelyn lähetti Taru Tuikkanen.

Historia

1700 luvun lopulla tuli Englannissa tuli suosituksi ajometsästys. Siihen tarkoitukseen tarvittiin pehmeäsuisia noutajia. Koiran piti olla ehdottomasti hiljainen. Oleteteaan että se on tulosta newfoundlandinkoiranja labradorin noutajan risteytyksestä, johon lienee lisätty vielä irlannin-ja gordonin setteriä. Se sai ensimmäisen rotumääritelmänsä vuonna 1885 jolloin se oli suosittu lintukoira. Rodun alkuperämaa on Iso-Britannia. Rotu oli ennen aaltokarvainen. Suomessa sen ensimmäinen nimitys oli Pitkäkarvainen noutaja. Myöhemmin nimi vaihdettiin sileäkarvaiseksi noutajaksi.

Ulkonäkö

Sileäkarvainen noutaja eli flatti on keskikokoinen, voimakas olematta kömpelö ja jalo olematta hontelo. Värit ovat musta ja maksa. Musta on yleisempi. Otsapenger on vähäinen. Paino on 25-35kg ja säkäkorkeus 56-61cm hännässä, raajoissa, rinnassa ja vatsan alla on runsaat tai vähän ohuemmat hapsut.

Luonne

Sileäkarvainen noutaja on myönteinen ja ystävällinen, minkä se osoittaa eloisalla hännällään. Se on myös aktiivinen ja sählääminen on tavallista. Se sopii mihin vaan harrastukseen vetoonkin mutta sillä ei ole vetoviettiä joten se voi jolkotella vieressä. Suojeluun se ei sovi, sillä tällä rodulla ei ole vahtimisviettiä. Se on on hyvin mielyttämisen haluinen. Flatti ei juurikaan hauku. Se sopii hyvin seuralaiseksi ja lapsiperheisiin. Noutaminen on sen vaistoissa, eikä sitä tarvitse erikseen opettaa. Se tulee myös periaatteessa hyvin toimeen toisten koirien kanssa mutta se ei ole yhtä sosiaalinen kuin esimerkiksi kultainen noutaja. Flatti saattaa myös pullistella, mutta se ei ole tappelunhaluinen. Se on hyvin leikkisä. Se sopii kaupunkioloihin. se tarvitsee runsasta liikuntaa. Tämä rotu pitää erityisesti uimisesta. Sen keski-ikä on vain noin 8 vuotta ja sillä esiintyy perinnöllisiä sairauksia. Mutta silti se on suhteellisen terve rotu.