Rotuesittely - Newfoundlandinkoira
FCI-luokitus ryhmä 2
Newfoundlandinkoira (lempinimeltä nöffi) on koirarotu, joka on kehittynyt Newfoundlandin saarella Kanadan itärannikolla. Alun perin kalastajat käyttivät sitä veto- ja vesipelastuskoirana. Rotu on tunnettu rauhallisuudestaan ja kiltteydestään.
Newfounlandinkoiraan voi törmätä Suomessa melko helposti, sillä rekisteröintien määrä on 8685 (7/2012). Vuoden 2011 aikana rekisteröintejä tehtiin 176 kappaletta.

Ulkonäkö
Newfoundlandinkoira on suurikokoinen, ja sillä on paksu ja tuuhea turkki. Uroksen säkäkorkeus on yli 70 cm ja nartun noin 66 cm. Uroksen keskimääräinen paino on 64–69 kg ja nartun 50–54,5 kg. Karvapeitteen tulisi olla kaksinkertainen, rungonmyötäinen, tiheä ja vettähylkivä. Varpaiden välissä on räpylöitä muistuttavat ihopoimut. Suomessa sallitut newfoundlandinkoiran värit ovat musta, ruskea tai valkomusta. Jotkut newfoundlandinkoirat voivat olla myös harvinaisesti "sinisiä", mutta väri ei ole sallittu Suomessa. Valkoinen täplä rinnassa, hännänpäässä ja tassuissa hyväksytään.
Luonne ja käyttäytyminen
Ensimmäiset newfoundlandinkoirat haukkuivat laivoilla hiekkasärkkiä ja pelastivat veden varaan joutuneita merimiehiä. Nykyäänkin ne pitävät vedessä uimisesta. Ne ovat myös hyvin leikkisiä. Niiden kanssa harrastetaan noutamista, kadonneiden etsintää, köyden kuljettamista, veneen hinaamista, ohjeiden noudattamista vedessä ja hengenpelastusta.
Newfoundlandinkoirilla voi myös vedättää rekeä tai kärryä. Se on nykyään hyvin arvostettu seurakoira ystävällisyytensä ja kiltteytensä ansiosta. Suloisista, pehmeistä, nallemaisista pennuista kasvaa suuria ja vaikuttavia jättiläisiä. Silti ne pysyvät ystävällisinä ja lempeämielisinä. Newfoundlandinkoirat rakastavat myös lapsia ja karkkia ja leluja .
Alkuperä
Newfoundlandinkoiran tarkka alkuperä on epäselvä. Nimensä rotu on saanut Newfoundlandin saaresta Kanadan itärannikolla. Newfoundlandinkoiran arvellaan kehittyneen intiaanien suurista koirista, viikinkien 1000-luvulla Newfoundlandin saarelle tuomista koirista ja myöhemmin Euroopasta tulleista koirista. Norjalaisen saagan mukaan viikingit veivät saarelle suuria mustia karhukoiria, todennäköisesti nykyisten lapinkoirien ja karjalankarhukoirien edeltäjiä.
Kun Pohjois-Amerikan asutus levisi 1500-luvulla Newfoundlandin saarelle, eurooppalaisten kalastajien tuomat koirat antoivat rodulle oman panoksensa. Viimeistään 1600-luvulla rotu oli jo kehittynyt ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseensa sopivaksi: suureksi koiraksi, joka pystyy työskentelemään äärimmäisen ankarissa oloissa.
Newfoundlandinkoirat vetivät painavia taakkoja, kuten kalaverkkoja, ja toimivat vesipelastuskoirina. Rotua käytettiin myös maalla raskaiden taakkojen vetäjänä esimerkiksi metsätöissä. Suuria, karhumaisia pelastuskoiria tuotiin melko pian Eurooppaan, missä niistä tuli hyvin nopeasti suosittuja. Englantilaiset kehittivät rotua 1800-luvulla ja saivat aikaan yhtenäisen tyypin. Myöhemmin mustavalkoisista newfoundlandinkoirista kehittyi oma rotu, landseer.
Terveystilanne
Rodulle ominainen ja krooninen sairaus on lonkkaniveldysplasia. Yhä useammat koirat joudutaan lopettamaan lonkkavian vuoksi. Tämän takia on ennen astutusta tärkeää kuvata isän ja emän lonkat. Sairaus on periytyvä, eikä sen etenemistä voida täysin estää. Nykyään newfoundlandinkoirilta tutkitaan myös perinnöllinen sairaus kystinuria.
Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
Osta rotua käsittelevä kirja
- Sivu avattu 29920 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi




Ihanat neffit!
Mä kutsun kyl niit neffeiks,mut iha sama...ihanii ne kuiteski ovat! Joo,vaik oon pemufani,niin silti neffit(nöffit)kiinnostavat myös,ja ovat ihanii!
Rotu sivupalkkiin
Miksei tätä edelleenkään ole laitettu tuohon sivupalkkiin, että löytäisi nopeammin ko. rodun?
Rotu sivupalkkiin
Niinpä! Mä tykkään täst rodust, ja se muutenki kiinnostaa mua. Joten haluaisin sen toho sivupalkkii,et voisin esim. käydä kattoos kommentteit ja muuta...
ikätietoa.
Minulle on tulossa vappuna neljävuotias nöffinarttu. Haluaisin tietää mikä on nöffin oletettu elin-ikä. Meillä oli aikoinaan Tanskandoggi ilonamme yli kymmenvuotiaaksi, vaikka arveltu elin-ikä oli kuusivuotta.
Ikätietoa sulle on tässä:
Nöffi elää keskimäärin 8-15 vuotta. Aika vanha(siis toi 15v.) nii isoks koiraks...
Nöffe ja Kiinanharjakoira samassa taloudessa..toimiiko?
Millainen "Nöffe" on muiden koirien kanssa? hyväksyykö helposti noin yleensä ottaen? tietysti tiedän että joka koiralla on oma luonteensa. Mieheni haluaa meille kyseisen koiran. asumme omakoti talossa ja meillä on iso piha että tilojen puolesta olisi hyvät olo suhteet, mutta minulla itsellä on jo ennestään kaksi nuorta kiinanharjakoiraa niin pelkään vain että kuinkahan siinä käy jos taloon tulee yli 10 kertaa isompi ja hyvin hyvin paljon painavampi tulokas. KYllähän pentu vaihe menee varmasti hyvin mutta entäpä sitten kun se on täysi kasvuinen? Ja jos päädymme ottamaan tämän uuden koiran olisiko järkevämpää ottaa uros vai narttu?? Molemmat kiinanharjakoirat ovat uroksia... toivon että joku auttaa tässä ongelmassani jolla on kokemusta Nöffe koirista?
kuvaus
Ihan hyvä rotukuvaus. Panostakaa nyt siihen ettette etsi tietoja wikipediasta. Siellä ei kaikki ole aina luotettavaa. Nöffit ovat uskomattoman rauhallisia ja niin ystävällisiä!
Mulla on yksivuotias nöffi ja on niin lutukka. Ei meillä ole koskaan ollut lenkillä mitään ongelmia (osittain niinkin että opetimme tytön pienestä pitäen ulkoilemaan pahemmin vetämättä).
Kiltisti odottaa kun tulen kotiin töistä, on niin ihanaa viedä heti ensimmäiseksi kun tulee töistä kotiin viedä oma koira ulos! pelottavia nämä lonkkaviat, mekin jouduttiin kuluttamaan rahaa todella paljon kun oma nöffini kärsi lonkkaviasta. Toivo jo meni että pitää päästää sateenkaarisillan toiselle puolelle mutta niin me vain taisteltiin ja päästin ongelmasta pois. Eläinlääkäri jo sanoi että voidaan kokeilla vielä paria hoitoa mut jos ne ei auta joudutaan koira lopettamaan. :'( meniin toivoimme että poju sais vielä jatkaa elämää. Joudutaan nyt syömään pillereitä koko elämä mut se ei haittaa, kunhan poju ei nyt vaan mene pois. Elinaika voi hiukan vähentyä mut ei paljon, joten siitä ei ole huolta. Poju elää nyt onnellista koiranelämää. :)))
nöffit!
Tosi ihania koiria nämä nöffit!totta on,että nöffeihin voi törmätä suomessa melko helposti,itse ole jo törmännyt yhteen.Minulla on narttu nöffi,Lili,joka on aivan ihana!todella iso vaan,mut ei se haittaa,sehän tekee siitä just niin suloinen nallekarhun ;)lenkilläkin kävelee oikein nätisti valjailla,ei se juurikaan välitä toisista koirista.Kaikkien kaveri toki on.itse nimeäisin ihmiset suuremmaksi ongelmaksi kuin toiset koirat,kaikki kävellään ohi pahemmin vetämättä,kovin täytyy kyllä pinnistellä =) miten teidän nöffit käyttäytyy lenkillä yms.
Kirjoita uusi kommentti