Rotuesittely - Appenzellinpaimenkoira

FCI-luokitus ryhmä 2

Appenzellinpaimenkoira on Sveitsistä kotoisin oleva koirarotu. Suomessa se on suosituin sveitsinpaimenkoira berninpaimenkoiran jälkeen. Ensimmäiset appenzellinpaimenkoirat tulivat Suomeen vuonna 1965. Kyseiset koirat olivat myös ensimmäiset rodun edustajat koko Skandinaviassa.

Suomessa appenzellinpaimenkoira ei tule vastaan joka nurkalla. Vuoden
2008 lopussa rekisteröintien kokonaismäärä oli 424 yksilöä. Uusia
rekisteröintejä tehtiin vuonna 2008 vain 24 kappaletta.

Appenzellinpaimenkoira mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1853 "Tierleben der Alpenwelt" nimisessä julkaisussa. Sitä kuvattiin "kirkkaasti haukkuvana, lyhytkarvaisena, keskikokoisena, monivärisenä karjakoirana, joka on tyypiltään melko yhtenäinen ja pystykorvamainen ja joka toimii sekä talonvahtina että karjanajajana".

Rodun suuri vaikuttaja, metsänhoitaja Max Sieber, vaati vuonna 1895 SKG:tä (Sveitsin Kennelliitto) tekemään jotakin rodun hyväksi. St. Gallenin kantonin hallitus myönsi 400 Sveitsin frangia vuonna 1898 appenzellinpaimenkoirien jalostustyöhön. SKG:n toimeksiannosta perustettiin toimikunta ja vahvistettiin rotumerkit. Altstättenin markkinoilta löydettiin yhdeksän urosta ja seitsemän narttua, jotka palkittiin 5-10 frangin suuruisilla palkinnoilla. Siitä seurasi, että Winterthurin ensimmäisessä kansainvälisessä koiranäyttelyssä vuonna 1898 esiteltiin ensimmäisen kerran kahdeksan appenzellinpaimenkoiraa koemielessä järjestetyssä karjakoirien luokassa.

Professori Albert Heim oli hyvin kiinnostunut sveitsiläisistä paimenkoirista ja siten myös appenzellinpaimenkoirista. Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1906 "Appenzeller Sennenhund Club", jonka tehtäväksi tuli alkuperäisen tyypin säilyttäminen ja vaaliminen. Pentujen pakollisen rotukirjaan merkitsemisen myötä alkoi puhdasrotuisten appenzellinpaimenkoirien kasvatus.

Professori A. Heim laati vuonna 1914 ensimmäisen virallisen rotumääritelmän. Alunperin näitä koiria jalostettiin Appenzellin alueella; nykyään rotu on levinnyt koko Sveitsiin ja useisiin muihin maihin. Appenzellinpaimenkoira on nykyisin oma rotunsa, joka eroaa selvästi muista sveitsiläisistä paimenkoirista.

Vaikka rodulla on nykyisin paljon harrastajia, on jalostusyksilöiden kanta vielä varsin pieni. Vain vastuuntuntoisella jalostuksella voidaan säilyttää ja vakiinnuttaa rodun erinomainen alkuperäinen perimä.

Appenzelliä käytetään paimen-, poliisi-, opas-, laviini-, vartio-, veto- ja seurakoirana. Se menestyy yhtä hyvin Etelä-Afrikassa kuin Pohjois-Suomessa ja on kotonaan siellä missä omistajansakin. Se on erittäin sopeutuvainen ja tulee toimeen niin maalla kuin kaupungissakin. Sitä käytetään yhä paljon lehmien paimentamiseen myös Suomessa.

Ulkonäkö

Säkäkorkeus uroksella on 52–56 cm, nartulla 50–54 cm sallittu vaihtelu +/- 2 cm. Paino 23–32 kg. Väritys perusväri on musta-ruskea-valkoinen, myös harvinaisempaa ruskeata, havannaa esiintyy.

Luonne

Eloisa, temperamenttinen, itsevarma ja peloton. Hieman epäluuloinen vieraita kohtaan; lahjomaton vahti; iloinen ja oppivainen.

Rotujärjestön sivulla neuvotaan, että omistajalta vaaditaan johdonmukaisuutta ja päättävyyttä koiransa kanssa. Tällöin koira kokee, että sillä on johtaja, eikä koiran tarvitse yrittää olla johtaja, mikä on koiralle erittäin stressaavaa.

Appenzelli on erittäin kiintynyt omistajaansa ja pyrkii miellyttämään häntä ja tekemään kaiken mitä käsketään, iloisesti. Se on todella onnellinen kun se saa olla työssä tavalla tai toisella.

Appenzellillä on voimakas paimennusvaisto ja se pyrkii aina kokoamaan laumansa, esimerkiksi perheensä marjastusretkellä ja on heti levoton, jos joku perheenjäsen ei pysy laumassa, eli menee koiran mielestä liian kauas. Appenzelli pitää huolen, että omistaja on näkyvissä ja tätä taipumusta kannattaa omistajan korostaa siten, että jo pentuna menee usein piiloon koiralta ja antaa sen itse hakea omistaja, eikä päinvastoin.

Minun appenzellinpaimenkoirani

Kokemukseni appenzellinpaimenkoirasta eroavat paikka paikoin melkoisesti tästä rotuesittelystä.

"Appenzelli pyrkii miellyttämään omistajaansa..tekemään kaikkea mitä omistaja käskee."
Sellaisesta appenzellistä en ole kuullutkaan. Se olisi taatusti yleisempi rotu, jos sen kouluttaminen ja omistaminen olisi moista lastenleikkiä.

Appenzelli työskentelee alkuperäisessä ympäristössään laumanvartijoiden tapaan myös täysin itsenäisesti. Appenzelli voidaan jättää vuorille karjan pariin yksin, jolloin se joutuu itse tekemään tilannearviointeja ja päätöksiä. Se on aikojen saatossa muodostunut roduksi, joka ei omaa miellyttämisenhalua paimenkoirille tyypillisissä mittasuhteissa. Appenzelli kyllä oppii erittäin nopeasti, mutta toimii vain silloin, kun se on sen mielestä kannattavaa.

"Appenzelli on hieman epäluuloinen vieraita kohtaan.." Hieman on lievästi ilmaistu. Paras tapa karsia ei-toivotut sukulaisvierailut minimiin, on hankkia taloon appenzelli.

Vieraiden ilmaantuessa appenzellin reviirille, se kajauttaa ilmoille möreän, ulvonnansekaisen haukun, joka kuulostaa komealta ainoastaan omistajan mielestä. Suurin osa vieraista ei hevillä usko, että musta, helvetin kerberokselta kuulostava koira ei tee yhtään mitään, eikä siitä tarvitse välittää.

Kerrostalossa appenzelli lukee myös rappukäytävän kuuluvan reviiriinsä ja sen on hyvin hankala ymmärtää, että naapureilla ja postinkantajalla on oikeus kulkea rapussa.

Täytyy tunnustaa, että olen joskus käyttänyt hyväkseni appenzellin mahtavia äänivaroja. Ei-toivottu pölynimuri-kauppias kykeni poistumaan masiinansa kanssa hämmästyttävän nopeasti autoonsa, kun appenzelli-urokseni kyseli kumisevalla bassoäänellään, että "Kukas sinä ole?" ;D

Heidi

Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestöjen julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot

>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset

>> Tutustu laajaan ja edulliseen tarvikevalikoimaan hauva.com verkkokaupassa