BLOGI: Koira vetää hiljaiseksi
Kirjoittaja Kauko Niemi on hauva.com-verkkopalvelun päätoimittaja
Vaistonvaraisesti toimiva luontokappale koira ei pahemmin välitä selittelyistä. Se tekee vain kylmän rahallisesti annettua tehtäväänsä kuten haistaa huumeita. Koiralle on turha selittää, että kuules kun minä viime viikolla . . . jne jne. Se saa hajun tai sitten ei.
Yhdysvalloissa on ollut vuodesta 2002 lupa tehdä huume- ja alkoholitestejä kouluissa. Tähän mennessä noin tuhat oppilaitosta Yhdysvalloissa on ryhtynyt tekemään jatkuvia testejä kitkeäkseen pois luvattomat aineet koulutyöskentelystä. Loput oppilaitokset käyvät taistelua koulun turvallisuuden ja oppilaiden oikeuksien välillä.
New Yorkin kupeessa olevassa Millburnin korkeatasoiseksi arvostetussa yliopistossa otettiin alkuvuodesta käyttöön huume- ja alkoholitestit. Koululla yllätystestejä on tehty kahdesti, mutta kummallakaan kerralla ei löytynyt väärinkäytöksiä. Testeihin on suhtauduttu hyvin myönteisesti.
Yliopisto on nyt ilmoittanut, että se ottaa tarkistuksissa käyttöönsä tänä keväänä huumekoirat. Yllätys yllätys oppilaat ovatkin nousseet tätä suunnitelmaa vastaan. Jokainen siis ymmärtää, että koiralta on vaikea piilottaa kiellettyjä aineita.
Kotoisessa Suomessa parin viikon takainen ratsia porilaisessa koulussa tuotti nopeasti tuloksia. Porin koulutarkastus tehtiin täysin yllättäen. Poliisi ei kertonut asiasta etukäteen kenellekään, ei edes koulun rehtorille tai opettajille.
Operaatiota johtanut henkilö sanoi radiohaastattelussa, että ensin oli varsin äänekästä suunsoittoa poliisia vastaan, mutta kun koira tuli paikalle, äänet vaimenivat ja osoittautui, että äänekkäimmillä oppilailla oli oma lehmä ojassa. Koira haistoi varsin nopeasti ja johdatti koulun yllätystarkastajat oikeille jäljille.
Koira on lahjomaton, kun se pääsee suorittamaan omaa tehtäväänsä huumeveikkojen tai jäniksen perässä.
Koulujen turvallisuus on puhuttanut viime aikoina paljon ympäri maailmaa. Huumekoiran käyttö kouluissa ei tietenkään ole kovin yksinkertainen asia meillä kuin muuallakaan. Ajoittaiset koiratarkistukset voisi kuitenkin rauhoittaa kummasti opiskelumaailmaa - muulloinkin kun varmojen vihjeiden perusteella tehtävissä tarkistuksissa, kuten Porissa tapahtui.
Aiemmin julkaistuja blogeja:
- Sivu avattu 5299 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi









Kirjoita uusi kommentti