Mitä koira kertoo kehollaan?
Koirasi kommunikoi jopa enemmän kehollaan kuin äänellään. Kehon asennot ja eleet kertovat monenlaista koiran tunnetilaa. Kehon asennot kertovat koiran aikeista.
Hauva.com on koostanut juttusarjan, jossa kuvataan kahdeksan erilaista koiran tunnetilaa ja niihin liittyvä piirros kehon kielestä.
Nämä julkaistaan 2x4 sarjana ja koostetaan yhteen hauva.com:n koiratiedossa, kohdassa koiran kehonkieli.
Miksi kehonkieli on niin tärkeä. Sinä et valitettavasti osaa koiraa sen enempää puhumalla kuin liikkeilläsi saati tunteillasi. Koira kuitenkin tulkitsee sinua ja tunnetilojasi enemmän kuin arvaatkaan.
Mitä koirasi puolestaan yrittää sanoa sinulle? Koira kommunikoi monella eri tavoin, ja koiran käyttämä kehon kieli on tärkein koiran kommunikaatiossa. Vaikka koirien käyttämässä ääntelyssä on paljon tietoa, niin kuitenkin viestintä keholla on voimakasta ja erityisesti tietoa välittävät koiran ilmeet ja kehon asennot.
Koiran kehonkielen ymmärtämisestä on paljon hyötyä. Mitä tapahtuu kun koira pelästyy ja hermostuu. Tai kun koira hermostuu ja ryhtyy puolustautumaan. Kannattaa tarkkailla koiraa ja oppia tarkastelemaan koiran kasvoja ja koko kehoa. Kun kaksi koiraa kohtaa toisensa, ei kestä kuin muutamia sekunteja ja tilanne on arvioitu. Ihmisten yksi suurimpia ongelmia on se, ettei tajuta pieniä, nopeita kehossa tapahtuvia muutoksia, eikä osata lukea koiran tilaa.
Vaikka tässä käydäänkin läpi kehon ilmaisua, niin näihin liittyy tavalla tai toisella ääntelyä, pureskelua, nojailua, nuolemista, ontumista, töykkimistä, hymyilyä, lipomista haukottelua, kaivamista, pissaamista ja näiden yhdistelmiä jne jne.
Seuraavassa koiran kehonkielen kahdeksan keskeisintä viestiä. Nämä ovat yleispäteviä ja pitää muistaa, että sinun koirasi kehonkieli voi olla hieman erilainen eri tilanteissa ikään kuin paikallista murretta. Opettele tunnistamaan oman koirasi kehonkieli ja kasvojen ilmeet.
1. Rauhallinen, lähestyttävissä

Koira on rento ja käytökseltään vakaa. Tällainen koira on välinpitämätön eikä ympäristön asiat ja tapahtumat vaikuta sen toimintaan. Tällaista koiraa on yleensä helppo lähestyä.
2. Valpas ja tarkkaileva

Mikäli koira on havainnut jotain erikoista tai jotain tuntematonta, sen olemus valpastuu ja ryhtyy seuraamaan tilannetta. Koira ryhtyy määrittämään tilannetta saatujen signaalien pohjalta ja arvioimaan onko mitään uhkaa ja onko ryhdyttävä toimiin.
3. Hallittu aggressiivisuus

Tämä on hyvin hallittu ja luottavainen ele. Tässä koira ei vain ilmaise itseään ja sosiaalista asemaansa, vaan se on myös uhkaava ja koira toimii aggressiivisesti.
4. Peloissaan ja aggressiivinen

Tämä koira on peloissaan, mutta se ei ole nöyrä ja voi hyökätä jos sitä painostetaan. Koira yleensä antaa nämä viestit, kun sen kohtaa suoraan uhkaavan tilanteen.
5. Stressaantunut ja ahdistunut

Tällainen koira kokee ympäristön sosiaalista stressiä. Nämä merkit välittävät kuitenkin yleistä tilaa eivätkä kohdistu johonkin yksittäiseen kohteeseen tai henkilöön.
6. Peloissaan ja huolissaan

Tämä koira on hieman peloissaan ja tarjoaa sovintoa. Näiden merkkien tarkoituksena on rauhoittaa tilannetta. Tunnustaa vastapuolen korkeampi sosiaalinen asema. Ja välttää uusia haasteita ja ehkäistä konflikteja.
7. Pelko - täydellinen antautuminen
Tässä koiraa osoittaa luovuttamista. Hän yrittää sanoa, että hän hyväksyy oman asemansa heikompana osapuolena ja haluaa täyttää toisen toiveet ja välttää fyysisen vastakkainasettelun.
8. Leikkisyys
Tässä koira kutsuu leikkimään. Se voi innoissaan haukkua tai näykkiä. Tilannetta voidaan pitää myös eräänlaisena "välimerkkinä" siitä, että mahdollinen aiempi kova käytös ei ollutkaan tarkoitettu uhkaksi tai haasteeksi.
Kuinka sinun eleet ja käyttäytyminen vaikuttaa
Ja tähän ikään kuin jälkikirjoituksena on muistettava kehon kommunikointi toiseenkin suuntaa.
Useammin kuin kerran on tapahtunut, että koiraa pelkäävä ihminen ryhtyy huitomalla hätistelemään koiraa kauemmas, tai jotain muuta äkkinäistä liikettä. jotka koira helposti tulkitsee aivan päinvastoin kuin mikä oli huitojan tavoite.
Näitä eleitä, jotka hämmentävät koiraa pohditaan MTV3:n Helmessä. Lähetätkö epähuomiossa viestejä, jotka saavat koirasi hämmennyksiin? Opi tunnistamaan merkit, jotka panevat hauvan pään pyörälle!
Huudatko puhelimessa perheenjäsenelle tai ystävällesi, kun olet yksin kotona? Koira ei ymmärrä, että puhut jollekin muulle; se on yksin kanssasi kotona, joten sinun täytyy äristä sille. Puhelimessa kiihtyvän koiranomistajan tulisi muistaa, että varsinkin koiranpentu voi hämmentyä vihaisista sanoista ja luulla toimivansa väärin.
Ruokapöytäkäytös
Jos hellit koiraasi makupaloilla tai nostat hauvan syliisi ruokailun aikana, se alkaa pian yhdistää ruoka-ajat herkkuihin. Tämä johtaa monille tuttuun kerjäämiseen.
Osoittelu
Puhutko innokkaasti käsilläsi? Koirasi saattaa olla pyörällä päästään. Vauvat ja koirat ymmärtävät eleitä, mutta jos huidot jatkuvasti ympäriinsä, koira ei ymmärrä, mitä siltä vaaditaan. Älä siis puhu koiralle sekavalla elekielellä: pidä käyttämäsi liikkeet yhdenmukaisina.
Rentoilua
Ryntäät ulko-ovelle, on siis leikin aika! Älä tee lähdöstäsi suurta numeroa, vaan pidä se luonnollisena asiana. Ovelle juokseminen innostaa koiraa jahtaamaan sinua, ja ikävään taipuvainen koira saattaa alkaa oireilla, jos hoidat lähtörutiinisi joka kerta samalla tavalla.
Kiltteys
Ransu saa istua sohvalla tämän kerran, eihän se haittaa? Väärin. Jos sääntösi eivät pidä nyt, ne eivät pidä huomennakaan. Koira ei ymmärrä, että jokin on sallittua "toisinaan"; sille on olemassa vain nykyhetki.
Teksti: Kauko Niemi
Kommentoi kuinka sinun koirasi kommunikoi kehollaan
- Sivu avattu 4438 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi









onko
Koirani vaan iloinen tapaamisestani kun se menee aina minut tavatessaan heti selälleen ja on aivan innoissaan? Miksi se menee selälleen ja odottaa rapsutusta?
koirani jäi ex miehelle erotessamme, joten en näe sitä päivittäin. vähintään kerran viikossa kuitenkin.
Eleet leikkiessä
Koirani on 9kk ikäinen, se leikkii mielellään toisten koirien kanssa. Olen kiinnittänyt huomiota, että leikkiessään se näykkii ja nostaa huuliaan niin että hampaat näkyvät, kuuluuko se nuoren koiran leikkiin vai pitäisikö siihen puuttua? Sitten leikissä toisen koiran takaa-ajaminen haukkuen, onko se merkki alistuvuudesta, että toinen on vanhempi se saa olla takaa-ajettuna?
Näykkimiseen kannattaa
Näykkimiseen kannattaa puuttua. Jos koira on dalmatiankoira, ja nostaa huuliaan niin että hampaat näkyvät meinaa "hymyilyä". Paitsi jos se murisee samalla. Se meinaa että koirasi on dominoiva.
koirien käyttäytyminen
Koirani käyttäytyy kävellessään vain väliinpitämättömästi eli kävelee vierellä korvat rennosti sivulla, silmät auki ja hitaasti kävellen. Aina kun yritän kävellä nopeampaa, koira jatkaa hidasta kulkuaan. Olenko menettänyt johtajan paikkani??? Ja toinen asia. Koirani ei leiki toisten koirien kanssa. Mistä se johtuu?
Onko koirasi minkä ikäinen?
Onko koirasi minkä ikäinen? Olen huomannut, että osa koirista vähentää/lopettaa leikin kokonaan ikää karttuessa, en tiedä kyllä mihin se perustuu. Kävelykertomuksestasi tulee myös mieleen koirasi ikä/kävelytottumukset, välttämättähän ei ole kyse mistään johtajuusongelmasta.
Kirjoita uusi kommentti