Koiratanssi saa virallisen kilpailuaseman Suomessa

Kennelliitto hyväksyi tänään koiratanssin säännöt 1.5.2010 alkaen määräaikaisina siten, että ne ovat voimassa 31.12.2011 saakka. Koiratanssilla ei ole ollut virallista kilpailustatusta Suomessa.

Koiratanssikilpailuissa ohjaaja ja koira suorittavat tuomarin arvosteleman ohjelmakokonaisuuden musiikin tahdissa. Kilpailulajeja koiratanssissa ovat vapaatanssi (freestyle), seuraaminen musiikin tahdissa (heelwork to music) sekä erikoiskilpailut.

Koiratanssia voivat harrastaa kaikenikäiset koiranohjaajat niin rotukoiran kuin sekarotuisen koirankin kanssa. Koiran tulee olla kuitenkin rekisteröity Kennelliiton tai muuhun FCI:n hyväksymään tunnistusmerkintärekisteriin osallistuakseen kilpailuihin.

Ohjaajalle apuvälineiden käyttö on kilpailussa sallittu. Ohjaaja voi rakentaa kilpailuohjelman omien edellytystensä mukaan.

Ruotsissa ja Tanskassa koiratanssi on jo virallinen kilpailumuoto ja Norjassa se virallistetaan myös vuoden 2010 alusta alkaen. Koiratanssin Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut järjestetään Suomessa syksyllä 2010.

Lue myös:

Kuvasarja koiratanssista

Pohjoismainen mestaruus Suomeen

Suomalaiskoirat tanssivat hyvin

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.