Koiratietoa: Turkin hoito

Turkin hoito riippuu aina hyvin paljon koirarodusta. Yleisesti ottaen lyhytkarvaiset koirat ovat turkkinsa puolesta helppohoitoisempia. Jokaisen koiran turkinhoitoon kuuluu kuitenkin pesu ja turkin pitäminen siistinä ja takuttomana.

Pesu

Koira tulee pestä aina kun se on likainen, useimmiten ulkoilun jälkeen ja erityisesti kurakelillä ja lumien aikaan. Ainakin tassut ja mahanalus olisi hyvä pestä lenkin jälkeen. Tiesuolan jääminen anturoihin kuivattaa anturoiden ihoa.

Koirille on olemassa myös pesuaineita. Merkkejä on paljon ja osa tuotteista on suunnattu tietynlaisen turkin hoitoon. Hyviä peruspuhdistusaineita saa esim. apteekista, erikoispesu- ja hoitoaineita laajemmin eläinkaupoista.

Koirasi voi olla puhdistusaineelle myös allerginen, joten jos huolellisesta huuhtelusta huolimatta koira rapsuttaa itseään pesun jälkeen tai hilsettä ilmenee, voi olla ettei käyttämäsi tuote ole sopiva koirallesi. Ehdottoman tärkeää on huolellinen huuhtelu, koiran iholle ei saa jäädä pesuainetta, sillä se voi aiheuttaa ärsytystä ja kutinaa. Korviin ei myöskään saisi mennä vettä tai pesuainetta.

Koira pitää pesun jälkeen aina kuivata, mielellään mahdollisimman huolellisesti föönaamalla. Jos koirasi ei ole ylin ystävä hurisevan föönin kanssa, voi olla hyvä pestä koira yötä vasten viimeisen ulkonakäymisen jälkeen jotta kosteaturkkista koiraa ei tarvitse viedä ulos. Pesun jälkeen varsinkin pitkäturkkiset rodut kannattaa selvittää huolellisesti ettei takkuja pääse heti syntymään.

Harjaus

Koiran turkin hoitoon tarkoitettuja harjoja on monenlaisia ja moneen eri käyttötarkoitukseen. Lyhytkarvaisille löytyy erilaisia muovisukia ja harjauslapasia, jotka ovat koirasta miellyttävämpiä kuin varsinaiset harjat tai kammat. Koirasi kasvattaja tai joku muu kokenut rotuharrastaja osaa neuvoa mitkä harjat ja kammat soveltuvat koirasi turkille.

Pitkäkarvaisten koirien turkki olisi hyvä selvittää takuista joka päivä, sillä jos takkuja pääsee syntymään ne saattavat huovuttaa pohjavillan ja niistä on vaikeampi päästä eroon. Karvanlähtöaikaan koiraa kannattaa harjata useammin jotta suurin osa irtoavista karvoista päätyisi harjaan, ei lattialle.

Monet harjaavat koiriaan ulkona, sillä harjatessakin karvoja saattaa pölistä ilmaan. Harjaa mieluiten myötäkarvaan, vastakarvaan harjaaminen tuntuu koirasta epämiellyttävältä. Vastakarvaan harjaamista voi kokeilla esimerkiksi karvanlähtöaikaan, se irrottaa tehokkaammin irtoamaisillaan olevat karvat.

Karvanlähtöaika

Suurin osa sisäkoirista tiputtaa karvojaan ympäri vuoden, ulkokoirat vaihtavat turkkinsa kahdesti vuodessa; keväällä ja syksyllä. Varsinkin pitkä- ja paksukarvaisilla sisäkoirilla karvaa voi lähteä enemmän keväällä, jolloin tehostettu harjaus on tarpeen.

Hilse

Kaikkien koirien iho hilseilee, kuten ihmisenkin iho. Se on luonnollista ihon uusiutumista. Jos koirasi iho hilseilee normaalia enemmä, on ensimmäiseksi syytä tarkistaa koiran ruokavalio. Pieni määrä öljyä ruoan seassa voi jo parantaa asiaa, jotkut omistajat antavat koirilleen kalanmaksaöljyä.

Öljyn lisääminen parantaa myös turkin kiiltoa. Monipuolisempi tai laadukkaampi ruoka voi myös auttaa hilseilyä ehkäisevästi. Jos ravinto on koiralla kohdallaan, apu voi löytyä hilseshampoosta. Koirien hilseshampoota myyvät eläinkaupat sekä eläinlääkäriasemat.

Hilseily voi myös johtua sairaudesta, joten jos hilseily jatkuu saattaa olla viisasta kääntyä eläinlääkärin puoleen.

Leikkaus

Jos aiot osallistua näyttelyihin koirasi kanssa, ota rotuyhdistyksestä, kasvattajalta tai rodun kokeneelta harrastajalta selvää mitkä ovat rotua koskevat säännöt turkin muotoilun suhteen.

Toisia rotuja ei saa leikata ollenkaan, toisia pitää leikata. Yleisesti ottaen koiran mukavuuden kannalta voi olla hyvä idea siistiä mahdolliset pitkät karvat anturoiden välistä.

Talvella karvat voivat tosin suojata anturoita tiesuolalta. Myös pitkäkarvaisten ja lurppakorvaisten koirien korvan alla olevat karvat olisi hyvä ohentaa vaikka ohennussaksilla, sillä ne menevät helposti takkuun. Korvakäytävässä olevat karvat olisi hyvä nyppiä pois, varsinkin jos niitä on paljon.

 

Lue myös:

Koiralla on oikeus takuttomaan elämään

 

 

koiran karvanhilse

mitä tehdä kun koiralla on kova hilse ongelma! rypsiöljy ei auttanut! koirani ei saa vehnäperäisiä ruokia! onko jollain antaa vinkkejä

koiran karvanhilse

Jos koira on myös väsynyt ja iho karvan alta harmaa, on sillä kilpirauhasen vajaatoiminta ja se pitää lopettaa.

Heh heh! Sitä varten on lääke

Heh heh! Sitä varten on lääke eli sama mitä ihmisille syötetään eli Thyroxin. Ei pidä kirjoitella kommentteja, jos asiasta ei tiedä mitään

no ei helvetissä pidä

no ei helvetissä pidä paikkansa!

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.