Koiratietoa: Ruokinta

Koiranruokaa löytyy kuiva-, märkä- ja raakaruokana. Laadukkaaseen kuivaruokaan tulee panostaa heti pienestä pennusta saakka. Koira on lihansyöjä, joten kuivaruokaa valittaessa tulee kiinnittää huomiota siihen paljonko ruoka sisältää lihaa. Kuivaruoat jotka sisältävät runsaasti viljaa on syytä jättää kaupan hyllyyn. Vilja on koiralle vain mahan täytettä, se ei sitä suuria määriä tarvitse. Ruoat joissa viljana on maissia tai riisiä ovat hyvä vaihtoehto. Kuivamuonan sekaan voi lisätä silloin tällöin vettä, piimää, kermaviiliä, raejuustoa, lihaa, kanaa, kalaa ja sisäelimiä.

Barf (Bones and raw food eli luita ja raakaa ruokaa tai Biologically Appropriate Raw Food eli Biologisesti oikeaoppista raakaruokaa) eli raakaruokinta on yksi koiranruokintamuoto. Siinä koira ei saa säilöntä-, lisä- tai väriaineita. Koiralle syötetään ainoastaan keittämätöntä lihaa, lihaisia luita, sisäelimiä, maitotuotteita, kasviksia sekä marjoja. oikeassa suhteessa toisiinsa. Barfattaessa on oltava tarkkana että koira saa kaikki tarvittavat vitamiinit.

 

 

          

Annostelu

Annetun ruoan määrä riippuu koiran aktiivisuudesta, kunnosta (tässä tapauksessa tarkoittaa sitä onko koira normaali-, yli-, tai alipainoinen) ja iästä. Valmisruokien mukana tulee yleensä annosteluohjeet, mutta niitä kannattaa soveltaa koirakohtaisesti, esim. vähän liikkuvalle koiralle vähemmän ja hyvin aktiiviselle koiralle enemmän. On olemassa myös erikseen pennuille, senioreille ja aktiivisille koirille tarkoitetut ruokansa. Jos koirasi on ylipainoinen, on olemassa myös painonhallintaan tarkoitettuja koiranruokia. Koiran ruokahalu riippuu yksilöstä ja rodusta, jotkut rodut myös lihovat herkemmin. Toiset syövät niin kauan kuin ruokaa annetaan ja toiset jättävät ruokaa kun tulevat kylläisiksi. Aikuiselle koiralle yhden kerran päivässä tapahtuva ruokinta riittää, mutta ruoan voi antaa myös kahdessa erässä.

Pennulle annetaan 10 vkon ikään asti ruoka useassa erässä, esim. 4-5 kertaa päivässä.Tämän jälkeen ruokailuja pyritään harventamaan ensin kolmeen kertaan päivässä ja lopuksi kahteen tai yhteen kertaan päivässä. Kasvattaja antaa tarkemmat ohjeet pentujen ruokinnasta ja usein myös ruokapussin kyljessä on ohjeita annosteluun. Pennut saattavat kuitenkin lihoa helposti, joten pennun painoa tulisi tarkkailla. Liian vähäinenkään ravinnonsaanti ei ole hyväksi, sillä pentu tarvitsee ravintoa kasvaakseen.

Hyvä tietää

Koiran terveyden kannalta rasvan riittävä saanti on tärkeää, erityisesti jos koirasi turkki on kiilloton ruokaan on hyvä lisätä tilkka öljyä (esim. rypsi- tai pellavansiemenöljyä) tai muuta rasvaa (voi, läski, kalarasva).

Luiden syöminen on koiralle mieluisaa ja luut ovat myös hyväksi, ne helpottavat anaalirauhasnesteen erittymistä ja kovettavat ulostetta. Se tekee myös hyvää hampaille, pureskelulihaksille ja ikenille, puhumattakaan luun kaluamisen terapeuttisesta vaikutuksesta. Älä kuitenkaan anna koiralle luita joista saattaa irrota teräviä palasia. Vasikan luut ja rustot on parhaita, mutta jos ne tuntuvat koirasta liian kovilta tai koira ei saa niitä purtua, niitä voi pehmittää laittamalla ne hetkeksi kuumaan tai kiehuvaan veteen. Saman voi tehdä myös nahasta valmistetuille puruluille, jos koira ei niitä muuten halua järsiä.

Kaupoista saa monenlaisia välipaloja ja palkitsemiseen sopivia koirankeksejä ja -naposteltavia. Ole kuitenkin varovainen, ettei koira liho jos sille annetaan usein palkinnoksi makupaloja. Makupalat tulee vähentää koiran normaalista ruoasta.




HUOM! Koiralla tulee aina olla tarjolla raikasta vettä! Tämä on hyvä muistaa myös automatkalle lähtiessä, autossa voi olla kuuma ja koiran läähättäessä koira menettää nestettä joten nestetasapainon säilyttäminen on tärkeää.

 

FARMFOOD Koiranruoka

Verkkokaupastamme voit ostaa laadukasta FarmFood koiranruokaa.

>> Lue lisää FARMFOOD koiranruokatuotteista.

 

 

 



BARF

Kaipaisin tietoa myös BARF-ruokinnasta

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.