Kaikenmaailman koirat - Terassit eivät ole kiellettyä aluetta koirille
* Terassit eivät ole kiellettyä aluetta koirille
* Satu Tuomisto hankki rhodesiankoiran
* Koirat matkivat ihmistä spontaanisti
Koirilla ei ole Suomessa asiaa ravintoloihin toisin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Aamulehti kirjoittaa tämän kesän kestopuheenaiheesta. Jotkin ravintolat estävät koiran kanssa liikkuvien ihmisten pääsyn myös ravintolansa terassille, mutta laki ei tätä kiellä. Joissakin ravintoloissa henkilökunta saattaa jopa väittää koiran kanssa terassille saapuvalle asiakkaalle, että Suomessa laki kieltää lemmikin tuonnin kaikkiin ravintolan tiloihin. On jopa väitetty, että ravintolan toimilupa olisi vaarassa, jos koira tavataan terassilta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Elintarvikehuoneistoon ei koiraa saa tuoda, mutta kielto ei koske ulkotiloja, siis terasseja, selvittää Majoitus- ja ravintolapalvelut (Mara) ry:n lakimies Sami Hämäläinen Aamulehdessä. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Pirjo Korpela puolestaan vakuuttaa, että koira ei ole riski hygienialle.
Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomistolla on nyt viikon ajan ollut rhodesiankoiran pentu, joka tottelee nimeä Päällikkö Leo. Iltalehti kertoo, että entinen missi halusi pallon jalkaansa ja siksi hankki koiran.
Proceedings of the Royal Society B -julkaisussa esitelty tutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa, että koirat kopioivat ainakin joitakin ihmisen kehon liikkeitä ja käyttäytymistä spontaanisti ja vapaaehtoisesti. Ne tekevät niin, vaikka se ei olisi niiden edun mukaista. Toisin sanoen koirat eivät voi mitään sille, että ne toistavat ihmisten käytöstä. Verkkouutisten referoima tutkimus osoittaa, että ihmisten lailla koirat eivät voi estää automaattista imitaatiota. Ne eivät voi estää taipumusta imitoida päätä tai tassua käyttämällä.
Kokosi: Kauko Niemi
- Sivu avattu 285 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi









Kirjoita uusi kommentti