harrasteet.gif harrasteet.gif



Rotuesittely - Beauceron - FCI 1

Kuvassa: F&CH&LUX CH WW-94 FLOID DE CHAMPREVAL
Omistaja ja kasvattaja: NADIEGE COTTET-GRASSART RANSKA

Historia

Beauceron on ranskalainen paimenkoirarotu, joka polveutuu jo vuosisatoja Ranskassa esiintyneistä paimenkoirista, joista johtaa suora linja Canis Palustrikseen, kivikautiseen rämekoiraan. Se on puolestaan vaikuttanut lähes kaikkien Manner-Euroopan paimenkoirarotujen kehitykseen.

Entisaikojen paimenet käyttivät jo 13. vuosisadalla koiria suojelemaan laumaa ja koirien täytyi olla näin rohkeita, vahvoja ja hieman epäluuloisia. Tasankoalueiden paimenkoirien, joihin beauceron kuului, tärkeimmiksi avuiksi tulivat työkyky ja kestävyys.

Apotti Rozier "Cours de agriculturessa" vuodelta 1809 tunnistaa kaksi laumaansa paimentavaa koiraa, joista toinen on vahva ja lujarakenteinen vahtikoira, joka pystyy uhmaamaan susia ja brien koirasta poiketen vartioi myös öisin ja pystyy työskentelemään myös metsäisessä ja vuoristoisessa maastossa. Koira, joka todennäköisesti on Beucen tasankoalueen paimenkoira pystyi myös erottamaan toisistaan paimentamisen ja vartioinnin.

Pariisin ensimmäinen koiranäyttely pidettiin v.1863. Näyttelyn paimenkoirien joukossa oli Leon Crèmièrin kuvauksien perusteella beauceronin lähimpiä esi-isiä. Vuonna 1884 Pariisin koiranäyttelyssä maatalousministeri myönsi kunniamaininnan beauceronuros Moustachelle", joka oli harmaa valkoisella rintapilkulla, ja jonka säkä oli 57 cm.

Ensimmäinen rekisteröity beucen paimenkoira on vuodelta 1893, narttu nimeltä "Bergere de la Chapelle", LOF 2339. Samana vuonna Pierre Megnin julkaisi ensimmäisen kuvauksen beauceronin ulkomuodosta. Jo muutama vuosi sen jälkeen eli 1896 joukko paimenkoirakasvattajia kokoontui päättämään kahden ranskalaisen paimenkoirarodun eroista. Samana vuonna perustettiin "Club de Francais des Chiens de Berger", joka toimi kaikkien ranskalaisten paimenkoirien rotuyhdistyksenä. Beauceronien oma yhdistys "Club des Amis du Beauceron" perustettiin vuonna 1911 M. Siraundin aloitteesta.

Nykyinen FCI:n rotumääritelmä on vuodelta 1989 ja suomalaisen käännöksen Suomen Kennelliitto hyväksyi vuonna 1994.

Harrastusmahdollisuudet

Beuceron on Ranskan suosituimpia harraste- ja työkoirarotuja. Oivan kuvan rodun käyttökapasiteetista antaa rodun edustajien lähimpien viime vuosien menestys arvokilpailuissa; v. 86, 89 ja 90 Ranskan avoimien paimenkoirakilpailuiden mestaruus sekä useita finaali edustuksia Ranskan avoimissa agility-, rci, jälki - ja ring sport- mestaruuksissa.

Levinneisyys

Beuceronien rekisteröinnit nousivat Ranskassa ensimmäisen kerran yli 1000 yksilön v.1974, jonka jälkeen rekisteröintien nousu on ollut räjähdysmäistä, v. 1990 rekisteröitiin jo 3499 yksilöä. Rotu on nyttemmin levinnyt lähes kaikkialle Eurooppaan, sekä lisäksi Amerikkaan ja Afrikkaan. Koko maailmankannan arvioidaan karkeasti olevan n. 40 000 yksilöä.

 

Teksti: Daniel Hesselberg

Average rating
(8 votes)