harrasteet.gif harrasteet.gif



Homeen paikallistaminen on haasteellista

Koira on yksi tarkimpia ”mittareita”, jolla pystytään paikallistamaan hometta. Kenellekään ei ole epäselvää, kuinka paljon home aiheuttaa erilaisia terveysongelmia. Sekään ei ole epäselvää, että rakennus- ja materiaalivirheiden takia home on rakennusten suurimpia huolenaiheita.

Suomessa on kuusi yrittäjää, jotka koirien kanssa paikallistavat homevaurioita.

Rakennusinsinöörille voi olla vaikea hyväksyä mittausmenetelmää, jossa heilahtaa häntä eikä kalibroitu mittari. Yksi koirayrittäjistä Keijo Kodis sanoo, että koulutustesteissä koira ei erehdy.

Virallisella taholla Kansanterveyslaitoksen ja Kuopion yliopiston tutkimuksen mukaan homeen ja lahon etsintäkoirien käytön sensitiivisyys on 75 prosenttia ja spesifisyys on 90 prosenttia. Koiran antaessa positiivisen signaalin todennäköisyys homeen olemassa olosta on 92 prosenttia.

 

Koirarodulla ei ole väliä

Keijo Kodis sanoo, että koirarodulla ei ole suurtakaan merkitystä, mistä tulee hyvä homekoira ja mistä ei. Koiralla on vain oltava tiettyjä ominaisuuksia. Koiran viettikestävyys on oltava hyvä ja sellainenkin asia, että koiran pitää pystyä liikkumaan kaikilla pinnoilla, on aika ratkaiseva homeen etsinnässä.

Homekoiran on oltava sosiaalinen ja palvelualtis, sillä se joutuu itsenäisesti toimimaan monenlaisissa ympäristöissä ja monenlaisten ihmisten kanssa, eikä sen pitäisi tuhlata energiaansa muuhun kuin homeen etsintään.

Kodisilla on liki 30 vuoden kokemus koiranohjaajana. Hän on toiminut virkakoirien kouluttajana puolustusvoissa sotakoirien koulutuskeskuksesta Niinisalossa. Tuolloin hän keskittyi erikoisetsintäkoirien kuten ase- ja räjähdysaine-etsintä ja huumekoirien kouluttamiseen.

”Koirilla on jo heti pienestä pitäen tietty testijakso, jossa kartoitetaan koiran ominaisuuksia vaikkapa juuri esimerkiksi homeen etsintään.”

 

Koiran koulus kestää noin vuoden

Kodis kasvattaa homekoirat omassa kennelissä. Tällä hetkellä on tehtävään on kaksi koiraa, joista toinen on vielä koulutuksessa.

Molemmat home-etsintää suorittavat koirat ovat käyneet perusteellisen valintavaiheen läpi jo pentutesteistä alkaen. Kasvatustyön painopiste on käyttöominaisuuksissa ja terveydessä.

Auringon koulutus alkoi 15.10.2005 ja loppukokeen se suoritti 14.11.2006. Se on etsintäkäyttäytymisessään määrätietoinen ja rauhallinen.

Nuoremman Cecilian alkukoulutus alkoi 15.12.2006. Harjoituksissa testaamme myös uusia menetelmiä. Cecilian etsintäkäyttäytyminen on hyvin energinen ja nopea.

”Puolustusvoimissa koulutimme koiria erikoistehtäviin jopa kolmessa kuukaudessa. Silloin koulutus oli erittäin intensiivistä ja systemaattista viitenä päivänä viikossa”, Kodis sanoo.

Omia koiriaan hän kouluttaa pidemmän kaavan mukaan. Koirille annetaan enemmän aikaa ja tarjotaan enemmän harjoitusta testiolosuhteissa sekä todellista harjoitusta. ”Koulutusvaiheessa olen harjoituttanut koiria tuttavieni asunnoissa.”

 

Mikä on koiran luotettavuus

”Harjoitustilanteissa luotettavuus on ollut sataprosenttista”, Kodis sanoo. Harjoituksissa vieras tekee etsittävät piilot, sillä tietäessään ohjaaja saattaisi tahtomattaan antaa koiralle oppimista helpottavia signaaleja.

Koiran luotettavuutta on jonkin verran arvosteltu ja vähätelty. Toisaalta ei kuitenkaan ole mitään muutakaan luotettavaa mittaria tai mittausmenetelmää. Kodis huomauttaa, että talojen kuntotarkastuksissa pystytään mittaamaan hyvinkin tarkasti kosteutta, mutta se ei vielä ilmoita että paikat olisivat homehtuneet.
Rakennuksissa on paljon myös yllättävää homekasvustoa aivan kuivissakin paikoissa.

Koiraa ei voida tietenkään kalibroida, homekoira ei pysty ilmoittamaan homeen tarkkaa alkuperää, laajuutta tai vakavuutta. Koira ilmaisee vain hajun voimakkaimman kohdan. Nämä pitää aina muistaa, kun hometta koiran kanssa jahdataan takaa.

Koira on myös inhimillinen olio, joten sen energia riittää 20-30 minuutin energiseen työskentelyyn. ”Koiran kanssa sopivin työrytmi on 2-3 etsintää päivässä. Sekin on toki kiinni koiran luonteesta ja energisyydestä.”
”Koiran tarkkuutta saattaa häiritä erilaiset ilmavirtaukset, listojen ja rakojen kautta. Putkistojen läpiviennit saattaa vetää hajuja paikasta toiseen. Yhdessä tapauksessa homeen haju levisi pannuhuoneesta putkistojen läpivientien kautta muihin huoneisiin ja siinä meni jonkin aikaa ennen kuin selvisi todellinen tilanne.”

 

Koira on tarkka ja merkittävä osa homejahdissa.

Suosittelemme aina vaurion tarkempaa selvittämistä varten yhteyttä kosteus- ja homevaurioita korjaaviin ammattilaisiin.

Koira tekee alkuselvityksen riittävällä luotettavuudella ja ennen kaikkea nopeasti ilman että pitäisi avata tai särkeä rakenteita. Muutaman sata euroa maksava tarkistus on loppujen lopuksi pieni raha siihen verrattuna, että ryhdytään avaamaan rakenteita ja pahimmassa tapauksessa väärästä paikasta.

Homeen aiheuttamat sairaudet ovat ihan yhtä mystisiä kuin itse homekin. Oireet vaihtelevat yksilökohtaisesti hyvinkin paljon. Ja pitkäaikainen työskentely, oleminen tai asuminen tilassa altistaa ajan mittaan hyvinkin vaikeille sairauksille.
Tavallisimmat homeen aiheuttamat oireet ovat yskä, ihoärsytys, toistuvat tulehdukset, jatkuva nuha, päänsärky, kuivat/vuotavat silmät, äänen käheys, poskiontelotulehdukset ja kuumeilu.

 

Ohjaajan rooli on keskeinen

Suomessa on kuusi homekoirayrittäjää. Kodisin mukaan töitä olisi useammallekin ja hän soisi myös yrittäjien välisen yhteistyön sujuvan paremmin.

Kannuksen maaseutuopiston kennel-linja on nyt suunnittelemassa ohjaajakoulutuksen aloittamista. Kuopion yliopistossa olisi valmiita pakettejakin erikoisalojen koulutukseen. Ohjaajat tarvitsisivat tietoa muun muassa rakennustekniikasta sekä juridiikasta.

Kauko Niemi

Average rating
(5 votes)

Глобальні

Глобальні проблеми забезпечення життєдіяльності та якості життя людини українські реферати circuits Telephone Ring Generator Using Small Power Transformer subtitles Dirt tv show sunterspace

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.