Alkuperämaa:Hollanti
Historia
Rotu on Hollannissa hyvin vanha rotu, koska se tunnetaan jo 1400-1800 -lukjen maalaustaiteessa. Rotua on käytetty apuna metsästyksessä, lähinnä sorsien verkkopyynnissä. Kooikerhondje hävisi lähes kokonaan useiksi vuosisadoiksi, kunnes rodun viimeiset rippeet putkahtivat esiin 1940-luvun alussa. Tarina kertoo, että paronitar van Hardenbrock van Ammerstol kiinnostui näistä koirista nähdessään ne maalauksissa ja ryhtyi työhön löytääkseen alkuperäisiä rodun edustajia. 1930-luvun lopulla eräs kulkukauppias löysi paronittarelle Tommie-nimisen nartun ja samalta alueelta löytyi myöhemmin myös urokset nimeltään Bobbie ja Bonnie. Tommie sai pennut kummankin uroksen kanssa ja näistä koirista sekä myöhemmin rotuun otetuista lintukoirista on kooikerhondje-rotu saatu uudelleen lisääntymään.
Nimi kooikerhondje tarkoittaa alunperin “ansakoiraa”, koska se houkuttelee sorsat vedessä oleviin ansioihin. Sen muihin tehtäviin on kuulunut myös tuhoeläinten hävittäminen. Öisin koira usein nukkui omaistajansa vieressä lämmittäen ja samalla vartioiden häntä.
Ulkonäkö
Kooikerhondje on rakenteeltaan pieni ja sopusuhtainen ja ketterä koira. Sillä on keskipitkä hapsuinen karvapeite ja se on väritykseltään punavalkoinen. Väritykseltään koira on kirjava ja sillä tulee olla selvästi erottuvat kirkkaan oranssinpunaiset läiskät valkoisella pohjalla. Rodun tunnusmerkki on mustat pitkähapsuiset korvankärjet, ns. korvakorut. Säkäkorkeus on noin 35-40 cm.
Luonne
Vilkasluonteinen ja iloinen vesseli, ei hauku juuri lainkaan, ystävällinen, hyväluonteinen ja valpas. Se kiintyy omistajiinsa ja kotiinsa syvästi ja se on hyvin huomion- ja hellyydenkipeä. Sen pitää aina tarkistaa, että kaikki perheenjäsenet ovat paikalla, vain sen jälkeen se voi rauhallisin mielin mennä nokosille. Vieraita kohtaan se voi olla varautunut, jopa joskus aggressiivinen. Rotu sopii todella hyvin agilityyn ja tottelevaisuuskoulutukseen.
Terveys ja turkinhoito
Kooikerhondjella esiintyy joitain perinnöllisiä sairauksia, joista useimmat johtuvat rodun suppeasta geenikannasta. Rodussa on lähinnä perinnöllistä lonkkavikaa, silmäsairauksia sekä epilepsiaa. Aiemmin rodussa on esiintynyt myös von Willebrand -tauti eli vieren hyytymishäiriö, mutta se on saatu järjestelmällisen tutkimuksen avulla lähes häviämään. Rodun harvinaisuuden huomioon ottaen rotu on kuitenkin melko terve. Turkki on helppohoitoinen, säännöllinen harjaus on suositeltavaa.