Rotuesittely - Kooikerhondje

FCI - määritys  luokka 8

Historia

Rotu on Hollannissa hyvin vanha rotu, koska se tunnetaan jo 1400-1800 -lukjen maalaustaiteessa. Rotua on käytetty apuna metsästyksessä, lähinnä sorsien verkkopyynnissä. Kooikerhondje hävisi lähes kokonaan useiksi vuosisadoiksi, kunnes rodun viimeiset rippeet putkahtivat esiin 1940-luvun alussa. Tarina kertoo, että paronitar van Hardenbrock van Ammerstol kiinnostui näistä koirista nähdessään ne maalauksissa ja ryhtyi työhön löytääkseen alkuperäisiä rodun edustajia. 1930-luvun lopulla eräs kulkukauppias löysi paronittarelle Tommie-nimisen nartun ja samalta alueelta löytyi myöhemmin myös urokset nimeltään Bobbie ja Bonnie. Tommie sai pennut kummankin uroksen kanssa ja näistä koirista sekä myöhemmin rotuun otetuista lintukoirista on kooikerhondje-rotu saatu uudelleen lisääntymään.

Nimi kooikerhondje tarkoittaa alunperin “ansakoiraa”, koska se houkuttelee sorsat vedessä oleviin ansioihin. Sen muihin tehtäviin on kuulunut myös tuhoeläinten hävittäminen. Öisin koira usein nukkui omaistajansa vieressä lämmittäen ja samalla vartioiden häntä.

Suomessa rodun edustajia on rekisteröitynä 744 kappaletta (7/2010). Vuoden 2009 aikana uusia rekisteröintejä tehtiin  82.

Ulkonäkö

Kooikerhondje on rakenteeltaan pieni ja sopusuhtainen ja ketterä koira. Sillä on keskipitkä hapsuinen karvapeite ja se on väritykseltään punavalkoinen. Väritykseltään koira on kirjava ja sillä tulee olla selvästi erottuvat kirkkaan oranssinpunaiset läiskät valkoisella pohjalla. Rodun tunnusmerkki on mustat pitkähapsuiset korvankärjet, ns. korvakorut. Säkäkorkeus on noin 35-40 cm.

Luonne

Vilkasluonteinen ja iloinen vesseli, ei hauku juuri lainkaan, ystävällinen, hyväluonteinen ja valpas. Se kiintyy omistajiinsa ja kotiinsa syvästi ja se on hyvin huomion- ja hellyydenkipeä. Sen pitää aina tarkistaa, että kaikki perheenjäsenet ovat paikalla, vain sen jälkeen se voi rauhallisin mielin mennä nokosille. Vieraita kohtaan se voi olla varautunut, jopa joskus aggressiivinen. Rotu sopii todella hyvin agilityyn ja tottelevaisuuskoulutukseen.

Terveys ja turkinhoito

Kooikerhondjella esiintyy joitain perinnöllisiä sairauksia, joista useimmat johtuvat rodun suppeasta geenikannasta. Rodussa on lähinnä perinnöllistä lonkkavikaa, silmäsairauksia sekä epilepsiaa. Aiemmin rodussa on esiintynyt myös von Willebrand -tauti eli vieren hyytymishäiriö, mutta se on saatu järjestelmällisen tutkimuksen avulla lähes häviämään. Rodun harvinaisuuden huomioon ottaen rotu on kuitenkin melko terve. Turkki on helppohoitoinen, säännöllinen harjaus on suositeltavaa.

Minun kooikerhondje

Koikkerin tässä rotuesittelyssä on parikin kohtaa, jotka pistävät miettimään, josko oma koikkeri onkin jonkun aivan toisen rodun edustaja.

"Kooikerhondje ei ole äänekäs.." tai vielä hauskemmin sanottuna hauva.com:ssa "Kooikerhondje ei hauku juuri lainkaan.."

Äänekkäämpää rotua ei itselläni ole koskaan ollut. Jokaiseen ympäristön tapahtumaan pitää reagoida äänellä. Turhautuminen purkautuu epämääräisenä ölinänä ja yllättävä ja uhkaavalta tuntuva tilanne saa koiran poikkeuksetta haukkumaan ja jopa kiljumaan.

En henkilökohtaisesti ole vielä koskaan tavannut koikkeria, joka "ei hauku juuri lainkaan". Tavallaan lohduttavaakin, että ne ovat kaikki samanlaisia mölymaakareita, ettei tarvitse omia koulutusmetodeja syyttää.

Rotuesittelyssä sanotaan, että "Kooikerhondjen turkki on likaa hylkivä".

Itse en ole likaahylkivää kohtaa löytänyt ja olen jopa päätynyt ostamaan koiralle kurapuvun suojellakseni sen turkkia liian pesun aiheuttamalta kulumiselta.

Kooikerhondje voisi toimia oivallisena moppina. Märkä koikkeri imee kaiken lian syvälle silkkiseen turkkiinsa suorastaan magneettisella voimalla. Kesäisin se kerää turkkiinsa lenkiltä erilaisia muistoesineitä, kuten risuja, käpyjä, ohdakkeita ja lehtiä. Kuvitelkaa, että pienen korvan karvojen sekaan voi mahtua kolmekin isoa ohdaketta niin, ettei niitä edes ulospäin näy?

Omat kokemukseni koiran epäluuloista vieraita kohtaan ovat erilaiset. Sitä koikkeri toki on, mutta määritelmän mukaista aggressiivisuutta ei voida pitää rodunomaisena piirteenä. En itse ole aggressiivista koikkeria koskaan edes tavannut. Kooikerhondje suhtautuu vieraisiin pidättyvästi, eli väistää turhan lähelle tunkeutuvaa tuntematonta, mutta kerran tutustuttuaan se on varsinainen sylikoira vieraidenkin kanssa.
 
Heidi

Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestöjen julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot


>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset

>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta