harrasteet.gif harrasteet.gif



Koiran merkitys omistajan kuntoon on henkisellä tasolla

Rennon painonhallinnan puolestapuhuja Patrik Borg ei suosittele koiran hankkimisen perustaksi laihdutusta.

UKK Instituutin tutkija ja useammankin laihdutuskirjan kirjoittaja Borg sanoo, että mitään selkeää tutkimusta ei asiasta oikeastaan ole. ”Koiran vaikutus lihavuuteen tai laihuuteen ei ole kovin yksinkertaista”, kirjansa sivulla kahden koiransa kanssa kuvattu Borg sanoo.

Koiranomistajat saattavat jopa pettää itseään. ”Kyllähän minä liikun paljon koiran kanssa, vaikka puolet ajasta kuluisikin tolpan juuressa odotellessa.”
Borg sanoo sekä haastattelussa että painottaa erityisesti kirjassaan Rentoa painonhallintaa kuinka tärkeää on kokonaisuus. ”Virkkeelliset ihmiset ovat yleensä paremmassa kunnossa kuin sohvaperunat, oli se sitten koiranhoitoa tai postimerkkien keräilyä.”

Borg painottaa, että kaikenlainen hurahtaminen erilaisiin vippaskonsteihin vaikkapa vain koiraan, ei tuota tulosta kuin korkeintaan hetkeksi. Ihmiset, joilla on ongelmia terveydessä, mielialassa, nälänsääntelyssä, vireystilassa ja jaksamisessa, esiintyvät ongelmat tasaisesti kaikissa erilaisissa dieeteissä, jos jokin syömisen ja liikunnan laatukriteeri on pielessä tai syömistä yritetään rajoittaa liikaa.

Omaan kokemukseenkaan Borg ei halua viitata. ”Minulla on ollut koiria parisenkymmentä vuotta. Siellä on ollut liikkuvia ja vähemmän liikkuvia kavereita.” Tällä hetkellä solakka Borg ulkoilee pitkäkarvaisen mäyräkoiran ja dalmatiankoiran kanssa.

Teksti: Kauko Niemi

Average rating
(4 votes)