Hurttacollection

Koiranomi – yksi Suomen harvinaisimmista ammattinimikkeistä

Koiranomikoulutusta on järjestetty neljästi ja seuraava kurssi alkaa ensi elokuussa. Kullekin kurssille otetaan maksimissaan kymmenen opiskelijaa.

Paraisten kansalaisopistolla koulutuksesta vastaava Paula Speer sanoo, että aiemmilta kursseilta kaikki eivät ole valmistuneet, joten valmiita koiranomia lienee kolmisenkymmentä. Yksi suomen harvinaisimmista tehtävänimikkeistä.

Puolitoista vuotta kestävä koulutus ei ole jokapojan tai -tytön mahdollisuuksien rajoissa. Koulutus maksaa 8600 euroa. Siihen kun lisätään majoitus ja matkustuskulut sekä oppimateriaalit, saattaa joidenkin koirainnostus hiipua kasaan. Tosin nyt  koulutus on jo saatu opintotuen piiriin.

Raha ei  kuitenkaan ole ollut este. Speerin mukaan hakijoita on ollut reilusti enemmän kuin kurssille mahtuu.

Paula Speer pitää erittäin tärkeänä, että koiranomiksi valmistuvalla on hyvät sosiaaliset ominaisuudet. Useimmissa ongelmatapauksissa koulutuksen tarpeessa on yhtä paljon omistaja kuin koirakin. ”Valitsemme hakemusten perusteella koulutukseen pyrkivät ensin haastatteluun ja sen jälkeen vasta kurssille. Yhtenä kriteerinä on myös kotipaikkakunta. Emme voi kouluttaa kymmentä koiranomia samalle paikkakunnalle. Silloin ei varmasti riitä kaikille töitä”, Speer sanoo.

Koiranomille ei ole toistaiseksi ole vakansseja, vaan kaikki valmistuneet ovat ryhtyneet yrittäjiksi.

Koiranomit opiskelevat koirien anatomiaa, fysiologiaa, etologiaa, genetiikkaa, ruokintaa, sairauksia, ensiapua, eri harrastuslajeja (agility, tottelevaisuus, erikoisjälki, esineruutu, flyball, haku, jälki, metsästys, näyttelyt, paimennus, rauniokoiratoiminta, suojelu, tottelevaisuus, viesti, vesipelastus ja vinttikoirien ratajuoksut) ja koulutusmuotoja, vaihtoehtoisia hoitomuotoja, trimmausta, synnytykseen liittyviä asioita, hierontaa, rotutietoutta, ongelmakoulutusta, koirien käyttäytymistä ja oppimispsykologiaa.

Koiranomi pystyy vetämään alkeiskursseja eri harrastuslajeista, pitämään pentu-, arkitottelevaisuus-, verryttely-, venyttely-, jäähdyttely, hieronta-, ensiapu-, naksutin- ja aktivointikursseja, hieromaan koiria, pitämään pentutestejä ja luentoja eri koira-aiheista sekä kouluttamaan ongelmakoiria.

http://www.koiranomi.net/koiranomikoulutus/
Teksti: Kauko Niemi

Alan halvin verkkokauppa

Suosittelemme

 Paineilmakoulutin (Pet Corrector) 50ml / 200ml

Paineilmakoulutin (Pet Corrector) 50ml / 200ml

12,90€
Pekoniturpa - 20cm x 10cm (Funchew)

Pekoniturpa - 20cm x 10cm (Funchew)

2,70€
Camo Crystal- panta

Camo Crystal- panta

12,90€
Hurtta PRO talvimantteli, musta

Hurtta PRO talvimantteli, musta

alk.47,90
Hoddog-herkku koiralle (3kpl)

Hoddog-herkku koiralle (3kpl)

3,90 €
Frisbee, muovinen

Frisbee, muovinen

7,90
ID-kapseli, koiran tunnistuskapseli

ID-kapseli, koiran tunnistuskapseli

1,80€
Koiran heijastintalutin, pyöreä (Hurtta)

Koiran heijastintalutin, pyöreä (Hurtta)

19,90€
Koiran Peti/makuualunen, paksuus 5cm, irroitettava päälinen

Koiran Peti/makuualunen, paksuus 5cm, irroitettava päälinen

17,90€
Vinkuva minisika 13cm (oranssi)

Vinkuva minisika 13cm (oranssi)

1,90€