Kennelliiton järjestämät Agilityn Maailmanmestaruuskilpailut alkavat 100 päivän päästä. Kilpailut pidetään 26.–28.9.2008 Helsingin Jäähallissa. Mukaan odotetaan noin 40 eri maan taitavimpia agility-koiria ja ohjaajia.
Koirien esteratakilpailussa koirat jaetaan säkäkorkeuden perusteella kolmeen kokoluokkaan, jotka ovat mini-, midi- ja maxi-luokka. Kilpailuradan pituus on 100–200 metriä ja radalla on 15–20 suoritettavaa estettä.
Esteet jaetaan kolmeen ryhmään: hyppyesteet, kontaktiesteet ja muut esteet. Koiran tulee suorittaa esteet virheettömästi ja oikeassa järjestyksessä ihanneajan sisällä.
Suomi on voittanut viime vuosina järjestetyistä MM-kisoista useita mitaleita. Vuonna 2007 Agilityn MM-kilpailut järjestettiin Norjassa. Kisoissa Suomen mini-koirat sijoittuivat pronssille joukkuekilpailussa. Sveitsissä vuonna 2006 järjestetyissä MM-kisoissa suomalaiset koirat saavuttivat kaksi kultamitalia. Midi-koirat sijoittuivat ensimmäiselle sijalle joukkuekilpailussa ja midi-sarjassa tuli henkilökohtainen voitto.
Vuoden 2005 Agilityn MM-kisat järjestettiin Espanjassa. Kisoissa Suomen midi-joukkue voitti kultaa ja mini-joukkue sijoittui neljännelle sijalle.
Suomessa on kerran aiemmin järjestetty MM-kisat vuonna 2000.
Agilityn MM-kisojen 2008 internet-sivut ovat osoitteessa: http://agility2008.fi
Teksti: Kauko Niemi










