Kansankielinen rotunimi
Harmaa.
Historia
Norjassa ja Ruotsissa hirvenmetsästyksessä on suosittu väritykseltään harmaita, keskikokoista suurempia pystykorvia. Tällaisia koiria on ollut Skandinaviassa jo ainakin tuhannen vuoden ajan. Viikinkien koirat olivat harmaita tai mustia karhukoiria. Samoista lähtökohdista kehittyivät sekä harmaa norjanhirvikoira että ruotsalainen jämtlanninpystykorva. Ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin jo 1800-luvun puolella. Suomeen rotu tuotiin jo 50-luvun lopulla kun rotuna nuori karjalankarhukoira ei
kyennyt tarjoamaan riittävän tasavertaista materiaalia hirvenmetsästäjien tarpeisiin. Hirvien määrä kasvoi voimakkaasti 70-luvulle tultaessa. Harmaa yleistyi nopeasti, rotu osoittautui varhaiskypsäksi ja itsenäiseksi, keskivertometsästäjä sai harmaasta toimivan hirvikoiran ilman erityisiä kouluttajan taitojakin.
Yleistä
Yksi Suomen yleisimmistä koiraroduista, vakiinnuttanut vuosia sitten paikkansa 10 suosituimman rodun joukossa. Hirvenmetsästyksessä enuten käytetty koira, jonka suuri suosio perustuu käyttövarmuuteen metsästyksessä ja asiallisuuteen myös myös kotikoirana. Suomessa syntyy pentuja joka vuosi yli 1000, 90-luvun alun huippuvuosina pentuja rekisteröitiin jopa lähes 2000. Harmaita on maassamme yhteensä yli 10 000.
Koko
Uroksen ihannesäkäkorkeus on 52 cm, nartun 49 cm. Se painaa noin 20-25 kg.
Luonne
Perusluonteeltaan harmaa on rauhallinen ja ihmisille ystävällinen. Hirvikoira on uljas ja itsevarma taistelija, joka puolustaa omaa reviiriään sille tunkeutuvilta vihollisilta. Se on erinomainen vahtikoira, mutta sille on koulutettaessa jätettävä hiukan vapauksia, sillä se on hyvin oma-alotteinen. Harmaa on erittäin rohkea, reipas, valpas, itsenäinen ja helposti oppiva. Omistajalleen uskollien ja tottelevainen. Äärimmäisen työhaluinen ja tarmokas. Kiintyy syvästi isäntäänsä. Kotioloissa etenkin narttu on mukautuvainen, uroksissa esintyy samaa itsepintaisuutta kuin hirvien jäljillä. Kaikki urokset eivät tule hyvin toimeen toisten urosten kanssa. Metsästäessä se on sitkeä, kestävä ja
peräänantamaton ja se pystyy työskentelemään vaikeissakin oloissa. Hyvin voimakkaan metsästys viettinsä takia ei sovi irti pidettäväksi eikä se pysy omalla pihallakaan vapaana!
Ulkonäkö
Keskikokoinen, vankka, ryhdikäs ja neliömäinen. Pää kiilamainen ja kuiva. Päälaki on hieman kaartunut, korvien välistä leveä, loiva otsapenger. Kalloa lyhyemmän kuonon tyvi on leveä.Silmät ovat keskisuuret, tummanruskeat, eivät ulkonevat. Korvat ovat pienet, pystyt, teräväkärkiset ja korkealle kiinnittyneet. Kaula on voimakas, ryhdikäs, ei löysää kaulanahkaa. Runko on lyhyt ja tiivis. Raajaluusto on keskivahva, selkälinja on suora. Rintakehä on syvä ja leveä, kylkiluut kaarevat. Vatsaviiva hiukan ylösvetäytynyt. Eturaajat ovat suorat ja voimakkaat, välikämmenet suorat. Takaraajat ovat kuivat ja voimakkaat. Kulmaukset ovat melko niukat, kuitenkin selvät. Käpälät pienet ja soikeat. Häntä on lyhyt, voimakas, tiiviisti selälle kiertynyt. Liikunta sujuvaa ja vaivatonta. Lyhytrunkoisena koirana laukkaa mielellään.
Karva ja värit
Peitinkarva karkeaa ja suoraa, pisintä kaulassa, raajojen takaosissa ja hännässä. Pohjavilla on pehmeää ja runsasta. Harmaa on nimensä mukaisesti vaalean tai tummanharmaa. Rinnassa, vatsassa ja raajoissa väri on vaaleanpaa kuin rungossa. Korvissa ja kuonon etuosassa tumma naamio. Mustavoittoisuus eli nokisuus on rodussa melko yleinen virhe.
Käyttö
Suomessa norjanhirvikoiraa käytetään pääasiassa haukkuvina hirvikoirina, mutta ne voidaan opettaa myös jäljittämään haavoittunutta hirvieläintä. Sitä käytetään myös kauriiden ja jopa karhujen metsästyksessä. Useimpien metsästyskoirarotujen harrastajien tavoin hirvikoiran omistajatkaan eivät ole kovin kiinnostuneita näyttelyistä, vaikka käyttövalion arvoon tarvitaankin näyttelytulos. Sitä vastoin metsästyskokeet kiinnostavat enemmän. Se sopii myös koti-ja vahtikoiraksikin, jos suuresta liikunnantarpeesta huolehditaan. Maaseudulla sitä pidetään myös ympäri
vuotisena pihakoirana paksun turkkinsa vuoksi.
Hoito
Norjanhirvikoira tarvitsee runsaasti liikuntaa ja toimintaa. Metsästäessään ne saavatkin runsaasti liikuntaa. Vapaana ollessaan se lähtee helposti liikkuvan saaliin perään. Jos perheessä ei ole metsästäjää, sen kanssa voi harrastaa vaikka agilityä ja tottelevaisuuskoulutusta. Uiminen ja vedättäminen on hyvää liikuntaa.
Kaupunkiasunnossa hirvikoira ei viihdy, suuren liikunnantarpeensa vuoksi. Parhaimmillan se on metsästäjän lemmikkinä!
Hirvikoiran turkki on helppohoitoinen. Harjaaminen kerran viikossa pitää turkin terveenä ja puhtaana. Pesua turkki kaipaa harvoin. Karvanlähtö aikaan harjaa on syytä käyttää useammin. Myös metsältä tultua turkista on hyvä harjata pois siihen tarttuneet roskat, ja samalla tarkastetaan ettei ihoon ja varsinkaan käpäliin ole tullut naarmuja tai haavoja.
Harmaa on kaikkiruokainen. Ruokintaohjeet saa kasvattajalta. Harmaa tarvitsee kunnon ravintoa! Ruokinta määränä kaksi ateriaa on parempi kuin yksi.
Harmaan keskimääräinen elinaika on 10-14 vuotta.
Huom!!!
Rodun yleinen terveydentila on varsin hyvä. Lonkkanivelen kasvuhäiriötä ei rodussa kovin paljon esiinny, mutta rotujärjestö suosittelee siitoskoirien kuvauttamista. Sitä vastoin iho-ongelmat ovat rodussa aika yleisiä.
Tekstin kokosi eri teoksista: Marika Indren, Kempele
(Teokset:Suomen koirarodut, Tammen suuri koirakirja sarja)