VANHAENGLANNINLAMMASKOIRA
RODUN HISTORIA
Aina luvulle 1870 saakka on jäljiteltävissä vanhaenglanninlammaskoiran eli bobtailin historiaa, lähinnä Walesin alueelle Englantiin. Bobtail on aina ollut ns. monikäyttörotu ja se onkin omannut aina nokkelluutta sekä rohkeutta puolustaa paimennettaviaan ja nämä ominaisuudet ovat olleet paimennuksessa aina tärkeitä.
Alun alkaen bobtailin tehtäviin Englannissa kuului mm. avustaa lampaiden siirroissa esimerkiksi markkinoille. Tämä vaati rodulta hyvää keskitty-miskykyä sekä kestävyyttä. Bobtailin ollessa jatkuvasti ulkona, ajan myötä turkista on kehittynyt säänkestävä sekä lämpöä ja kylmyyttä eristävä. Bobtailit olivat työkoiria ja niitä arvostettiinkin niiden työskentelyominaisuuksien perusteella enemmän kuin sukutaulujen tai taustojen mukaan. Tämän vuoksi bobtailin alkuperä rotuna on enemmän hämärän peitossa kuin seurakoiriksi tahi silmäniloksi jalostettujen rotujen.
Koska lammaspaimenet selektiivisesti jalostivat koiria vuosikymmenien ajan, syntyi bobtail. Alueellisesti oli havaittavissa paljon tyyppieroja, sillä tuohon aikaan ei juurikaan matkustelut muualla paikasta toiseen jalostusmielessä. Oletetaan, että bobtailien jalostuksessa on muinoin käytetty myös paimentavia sekä suojelevia keski- ja itä-eurooppalaisia koirarotuja jopa tuhansia vuosia olleiden bobtailien lisäksi. Läheisin bobtailin puhdasrotuinen sukulainen on partacollie, vaikkakin bobtail on rotuna partacollieta huomattavasti vanhempi.
Englantiin vuonna 1888 perustettiin bobtailien ensimmäinen rotujärjestö ja melko pian tämän jälkeen julkaistiin myös ensimmäinen rotumääritelmä. 25.11.1963 hyväksyttiin toinen FCI:n hyväksymä rotumääritelmä bobtaileille.
Tästä uudemmasta rotumääritelmästä on huomattavissa rodun koon kasvu. Vielä vuoteen 1963 saakka urosten säkäkorkeudeksi määriteltiin 56cm ja ylöspäin kun taas nartut olivat tätä matalampia. Nykyisessä rotumääritelmässä ilmoitetaan urosten alarajaksi 61cm ja narttujen 56cm.
Näyttelyissä bobtail alkoi esiintymään vuodesta 1873 Birminghamissa ja vuonna 1875 ensimmäiset bobtailit rekisteröitiin. Rodun alkuaikoina tunnetuin bobtailikasvattaja oli Shepton Mallet-kennelin Somerset Tilley-perhe. Vuonna 1904 H.A. Tilley perusti kerhon myös Amerikkaan ja näin ollen amerikkalainen rotujärjestö aloitti toimintansa vuonna 1905. Vuonna 1927 amerikkalaisessa rotumääritelmässä esitettiin bobtailin ihanne kooksi enintään 66cm ja tätä suurempaa kokoa ei pidetty toivottavana. Näyttelykoirien keskuudessa koko alkoi kasvaa 1920-luvulla, tästä syystä kyseinen lause poistettiin vuonna 1953 amerikkalaisestia rotumääritelmästä.
1900-luvulle siirryttäessä bobtaileita ei näkynyt työkoirina kuin muutamia poikkeuksia. Edelleen on huomattavissa useilla bobtaileilla hyvinkin vahva paimennusvietti, toisilla se on vähän pienempi kuin toisilla. Rodun nimi bobtail tarkoittaa töpöhäntää ja se on alunperin lähtöisin häntien typistämisen myötä.
Häntä typistettiin 2 nikaman mittaiseksi ja syista kuulee kerrottavan monenmoista legendaa. Yksi suosituin syy oli ehkä se, että verottaja ei olisi erottanut koiraa lampaista.Toinen versio tästä kertoo, että häntä typistettiin merkkinä koiraverovapaudesta. Monissa Euroopan maissa on nykyisin typistäminen kielletty ja näin ollen bobtaileilla on pitkät hännät.
Suomeen ensimmäiset bobtailit toi Maria Åkerblom 1920-luvulla ja hän myös kasvatti kennelnimellä av Rose-Loge. 1940-luvulla Hoving haki Englannista 2 koiraa ja näillä koirilla teetettiin pentuja. Sotavuodet katkaisivat hetkellisesti suomalaisten alkaneen kasvatustyön, mutta pääsi laajenemaan uudelleen vasta 1960- sekä 1970-luvuilla. Beatrice Ahoniuksen Trapper, Mervi Marteliuksen Mar-Val sekä Satu Tannerin Drover´s olivat kenneleitä joissa kasvatettiin bobtaileita 1970-luvulla. Satu Tanner on tänäkin päivänä vielä bobtailien kasvatuksessa mukana. Suomessa bobtailkasvattajia on kymmenkunta.
BOBTAILIN LUONNE
Miellyttävän luonteensa takia bobtail sopii mainiosti seurakoiraksi perheen jokaiselle jäsenelle, olipa kyseessä sitten isä, äiti, lapset taikka isovanhemmat. Olipa sitten kyseessä rauhallinen kävelylenkki tahi riehakas pelituokio, bobtail on lähes tulkoon aina sata lasissa täysillä mukana nauttien. Seurallisuutensa ja leikkisyytensä takia bobtail haluaa olla siellä missä muukin perhe ja touhuta samoja asioita.
Vaikka bobtaililla onkin paksu ja säänkestävä turkki, ei se luonteensa vuoksi sovi ulkokoiraksi. Ulkona kyllä viihtyy hyvinkin pitkiä aikoja ulkoillessaan vain bobtailin mielikuvitus on rajana (tosin ei aina edes se). Sisällä taas ollessaan bobtail useimmiten hakeutuu paikkaa, josta voi seurailla kaikkien perheenjäsenten touhuja samanaikaisesti.
Ovikello kun soi, riippuu ihan yksilöstä miten bobtail siihen reagoi. Yksi saattaa syöksyä ovelle riehakkaasti reviiriään puolustamaan kun taas toinen sipsuttaa vaivihkaa tervehtimään tulijaa (tai sitten niinkuin meillä Mellu: ensin isoveljen opastuksella rähjätään kunnes avataan ovi ja sitten jos ei malta lähteä "karkuun" rapukäytävään niin sitten ollaan tunkemassa tulijan syliin lelua jos toistakin...). Mutta joka tapauksessa oli sitten miten tahansa, varmasti bobtailin massiivinen ulkonäkö ajaa ei toivotut vierailijat pois.
Bobtail on luonteeltaan miellyttämishaluinen ja näin ollen helppo koulutettava, joskin jääräpäisten urosten kanssa saattaa saada tehdä hieman enemmän töitä. Koulutus kuitenkin tulee aloittaa jo pikku pentuna, vaikka kouluttaminen olisikin kuinka helppoa tahansa.
Täytyy aina muistaa, että vaikka bobtaililla onkin mitä ihanin luonne, se ei kuitenkaan saa olla pääsyy juuri ko. rodun valinnalle. Koska bobtail on turkkirotu, myös turkinhoidosta tulee siis huolehtia määrätyin väliajoin.
BOBTAILIN HOIDOSTA
Harjaaminen
Bobtailin turkki on kaksikerroksinen ja se koostuu karkeasta päällikarvasta sekä pehmeämmästi pohjavillasta (pohjavilla on näistä se joka takkuuntuu helpommin ja nopeammin). Koska turkki on paksu, se vaatii säännöllistä harjaamista, turkin laadusta riippuu miten usein sitä tulee harjata mutta suositeltavaa olisi vähintään kerran viikossa harjata läpikotaisin. Jotkin turkkilaadut vaativat jopa kaksikin kertaa viikossa harjausta (etenkin nuorena kun turkki vaihtuu pentukarvasta väliturkin kauttaa aikuisen turkkiin) ja toisilla riittää hyvin kahden viikon välein harjaus. Sekä koiralle että harjaajalle on mielekkäämpää, mikäli harjaaminen suoritetaan harjauspöydällä (tällöin ei harjaajan selkä rasitu niin paljon kuin mitä esim. lattialla istuessa).
Turkki tulee harjata ns. kerroksittain, niin että joka jakauksessa näkyy koiran iho karva karvalta-periaatteella. Ennen harjausta takut kannattaa selvittää sormin, näin ei tule repineeksi koiran karvoja. Hyviä työvälineitä ovat luonnonmateriaalista valmistettu harja sekä metallipiikkinen harva kampa. Kukin kyllä löytää parhaimmat välineet jotka sopivat parhaiten juuri omalle koiralle ja koiran turkinlaadulle. Loppujen lopuksi koiralla tulee olla vielä harjauksen jälkeenkin karvoja, joten turkkia ei tule missään nimessä repiä vaan takut selvitetään varoen.
Mikäli koiran turkki on karkeaa, se saattaa katkeilla helpostiin. Tällöin harjauksen yhteydessä voi hieman suihkuttaa joko pelkkää vettä tai hyvin laimeaa hoitoainetta harjaamisen helpottamiseksi. Hoitoaine tekee turkista pehmeämmän ja kimmoisamman. Kun harjaat koiraasi, huolehdi samalla ihon kunnosta ettei koiran iho ole liian kuiva. Liian lämmin huoneilma kuivattaa koirankin ihoa sekä turkkiin jääneet takut voivat myös aiheuttaa ihossa ongelmia.
Trimmaaminen
Bobtailin turkkia ei tarvitse saksilla trimmata eli leikata ja esim. näyttelyssä koira ei saa olla liian leikatun näköinen. On hyvä kuitenkin leikata koiralta karvoja mm. korvista, tassujen pohjista sekä polkuanturoiden väleistä. Mikäli käy bobtailin kanssa näyttelyissä, tällöin koiran karvoja trimmataan myös takapuolen päältä. Ensimmäisillä kerroilla koiran trimmaaminen kannattaa jättää kasvattajan huoleksi ettei tule leikanneeksi liikaa ja näin pilanneeksi pelkästään leikkauksella koiran mahdollisuuksia pärjätä kehässä.
Peseminen
Koska bobtailin turkki on karkeahkoa sekä säänkestävää, se ei vaadi kovinkaan usein pesua. Koira tulee pestä silloin kuin se on likainen ja peseminen tulee suorittaa haaleaa vettä sekä hyvin laimennettua shampoota käyttäen. Turkkia ei pestä hierovin liikkein, kuten ihmisten hiuksia, vaan pesunesteen voi valella karvanmyötäisesti vaikka pesusienen avulla. Näyttelykoiria pestään n. kerta kuukaudessa ja valkoiset osat hieman ennen h-hetkeä (tällöin ei kannata käyttää hoitoainetta koska se pehmentää turkkia liikaa). Huolellinen huuhtelu on pesuissa kaiken a ja o. Kurakeleillä ulkoilujen jälkeen kannattaa huuhdella koiran tassut sekä tarvittaessa vatsanalunen. Sekä koiran parta kannattaa pestä melko usein, jo ihan omistajan mukavuudenkin takia.
Kynsien leikkaus
Kun harjaa koiraa, tulee tehtyä läpikotainen tarkastus ja tällöin on myös hyvä leikata koiralta kynnet. On muistettava varovaisuus kynsiä leikatessa, ettei tule leikanneeksi liikaa. On koirallekin kivuliasta, mikäli kynsisakset osuvat kynnen sydämeen. Koiran tassusta tulee pitää tukevasti kiinni, ettei se pääse rimpuilemaan ja riuhtaisemaan tassuaan irti kädestä kynsien leikkuun aikana.
Korvien hoito ja tarkastus
Harjauksen yhteydessä on hyvä tarkistaa samalla myös koiran korvat, sillä korvien sisällä kasvaa koiraa häiritseviä karvoja ja ne tulisi poistaa. Karvat voi poistaa esim. pinsetein. Korvakäytävän näkyvän osan tulee olla karvoista puhdas.
Hampaiden ja suun hoito
Koiran suun hygieniasta tulee huolehtia ihan yhtä lailla kuin ihmistenkin, puhdas suu on tärkeä jo ajatellen yhteiselämää muun lauman eli perheen kanssa. Kerran viikossa suoritetun hampaiden pesun ansiosta voi ennalta ehkäistä hammaskiveä sekä hampaiden reikiintymistä. Joillakin kyllä on niin voimakas hammaskiven muodostus, että se on puhdistettava eläinlääkärin vastaanotolla, tämä toimenpide tehdään koiran ollessa rauhoituksessa. Puruluut ovat myös hyvä tapa hammaskiven ehkäisyyn, koiran järsiessä luuta hankautuu myös hammaskivi pois. Reikiintymisen lisäksi koiran hampaat voivat myös katketa, esim. tappeluissa. Mikäli ilmenee pientäkin ongelmaa suussa, suositelatavaa on kääntyä heti eläinlääkärin puoleen. Näin vältytään helposti suuremmilta operaatioilta.
AKTIVOINTI
Suuren kokonsa takia bobtail tarvitsee paljon liikuntaa ja koulutusta, eikä muunkaan lainen aktivointi ole pahitteeksi. Päivän aikana bobtail tarvitsee 1 - 2 tuntia liikuntaa sekö mielellään muuta aktiviteettia. Ei kannata ihmetellä liikunnan tarpeen suuruutta kun ajattelee rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta; tällöin koiran tuli juosta useita kymmeniä kilometrejä paimentaen lampaita.
Miellyttämishaluisuutensa sekä älykkyytensä ansiosta bobtailia on helppo kouluttaa, mutta kuitenkin koulutus tulee aloittaa jo koiran ollessa pikku pentu. Peruskäskyillä (tänne, istu, maahan, seiso, seuraa sekä paikka) pärjää jo hyvin, mutta koiran nauttiessa tottelemisesta ja tekemisestä voi harjoitella enemmänkin. Sanonta vanha koira ei opi uusia temppuja ei siis pidä paikkaansa, vaan koulutusta voi harratsaa koko läpi koiran elämän.
Bobtail on monipuolinen rotu, jota voi aktivoida oikeastaan millä konstein tahansa. Yksilöllisistä eroista riippuen bobtailin kanssa voi harrastaa vaikka rauniokoiratoimintaa, agilitya, köydenvetoa, älypelejä, tottelevaisuutta yms. Lähinnä omistajan mielikuvitus on tässä rajana.
Suomessa ei juurikaan bobtaileita näy paimentamassa lampaita muuta kuin harrastemielessä ja muutenkin Euroopassa bobtaileita käytetään paimennukseen vähän. Tämän vuoksi näyttelyissä ei vaadita ollenkaan paimennuskoetulosta. Mutta mikäli innostusta riittää ja koira nauttii paimentamisesta, ei muuta kuin menoksi vaan. Mikäli haluaa että koira oppii oikeaoppisesti paimentamaan, on syytä ottaa yhteyttä asiantuntijaan.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa bobtailin kanssa eläessä, että se haluaa olla siellä missä muutkin ja tehdä samoja asioita. Esim. jalkapallossa bobtail on mitä oivin maalivahti, mutta takuita pallon uusiokäyttöprosentista ei ole.
BOBTAILIT SUOMESSA
Bobtail rotuna ei ole koskaan ollut, eikä varmastikaan koskaan tule olemaankaan, mikään ns. muotirotu. Tämä on pelkästään etu ajatellen rodun kasvatuksellisia näkökulmia. Rekisteröintimäärät ovat vaihdelleet vuosittain, 80- & 90-luvuilla rekisteröityjä pentuja oli lähes 100 kappaletta kun taas vuonna 1997 pentuja rekisteröitiin vain 26 kappaletta.
Vuosien varrella rotu ei ole muuttunut miksikään, mutta syynä rekisteröintimäärän laskuun saattaa olla vuoden 1996 heinäkuussa voimaan astunut eläinsuojelulaki, joka kieltää häntien typistämisen. Tällä hetkellä Suomessa bobtaileita on arviolta joitain satoja.
Suomen Bobtailkerho ry on perustettu 1970-luvulla innokkaiden kasvattajien toimesta. Rotujärjestöksi yhdistys muuttui vuonna 1989. Vuoden 2001 syyskokouksessa äänestettiin kerhon nimenmuutosasiasta ja uudeksi nimeksi hyväksyttiin Vanhaenglanninlammaskoirat ry. Nimenmuutosta on anottu Patentti- ja Rekisterihallitukselta ja asian käsittely on vielä kesken.
Virallisena rotujärjestönä Suomen Bobtailkerho ry neuvoo niin uusia pennunostajia kuin jo vanhempiakin konkareita askarruttavissa kysymyksissä. Rodusta voi kysellä lisää rotuneuvojilta.
Suomen Bobtailkerho ry järjestää vuosittain sekä talvi- että kesäleirejä sekä kesäisin erikoisnäyttelyn.
Lisää vanhaenglanninlammaskoirasta(mm. rotumääritelmä) on luettavissa Suomen Vanhaenglanninlammaskoirat Ry:n kotisivuilta.
Teksti ja kuvat: Leena Estala
