harrasteet.gif harrasteet.gif



BLOGI: Koiran uskollisuuden äärirajat

Kirjoittaja Kauko Niemi, hauva.com, päätoimittaja

Pari viimeaikaista uutista kertoo koiran uskollisuudesta, silloin kun se on aivan äärirajoilla. Toisessa tapauksessa koira vahti kuollutta isäntäänsä kuusi viikkoa ja toisessa tapauksessa poliisikoira ei antanut periksi vaikka rosvo ampui koiraa. Haavoittunut koira otti lopulta rosvon kiinni joka toimitettiin telkien taakse. Ja koira suoritti tehtävänsä.

Jokainen voi mielessään arvuutella minkä vaiston varassa, millaisen opetuksen saaneena ja millä motivaatiolla nuo koirat ovat toimineet omissa ääritilanteissaan.

Arvuuttelu sinänsä voi olla helppoa, niin kuin vaikkapa hauva.com:n keskustelupalstaa seuraamalla voi todeta. Oikeiden ja lopullisten vastausten saanti on sitä vastoin mahdotonta.

Joskus oma pieni karvaturrimme käyttäytyy vallan mainiosti ja sitten taas ei. Ja vika ei läheskään aina ole koirassa. Vaan kun emme aina ymmärrä luontokappaleen ajatuksenjuoksua, vaikka kuinka yrittäisimme kouluttaa itseämme ja koiraamme yhteistyöhön. Annamme omasta mielestämme oikeita signaaleja, jotka koira tulkitsee vallan eri tavalla kuin luulemme. Koiran housuihin on vaikeaa hypätä. Mahdotonta on myös uskoa, että koira harkiten kiusaisi isäntäänsä tai emäntäänsä.

Yksi on ainakin varmaa, että suurin harha koiran kanssa on se, että yhteistyö koiran toimisi samalla tavalla kuin ihmisen kanssa. Ihmisten keskuudessa luomme vain säännöt, kerromme säännöt muille ihmisille ja oletamme kaikkien noudattavan sääntöjä kotona ja lakeja kaikkialla. Jos sääntöjä ei noudateta, niin sitten rangaistaan.

Ehkä koko koirapuuhassa kiehtovinta onkin se oivallus, kuinka luontokappaleen kanssa missäkin tilanteessa on parasta toimia. Ja tämä jos mikä on elinikäistä oppimista.

Malliesimerkki lopputuloksesta, kun koiraa kasvatetaan kuin lasta, on Myrsky-elokuva. Elokuvassa melkein kaikki kasvatuksellisuus menee pieleen, mikä voi mennä pieleen. Ehkä kannattaakin elokuvaa katsoessa unohtaa myrskyn suloisuus ja miettiä mikä saa myrskyn käyttäytymään tuolla tavoin. Ja se kannattaa ehdottomasti muistaa, että Myrsky ei todellakaan käyttäydy elokuvassa rotuominaisuuksiensa äärirajoilla. Jotain turvallisuutta perhe siis kuitenkin pystyy tarjoamaan.

Jospa sittenkin kysyisin itseltäni, että mitähän tuo rakas otus milläkin tempulla oikein tarkoittaa. Mitä se viestittää pissaamalla sisälle tai miksi sillä on niin paljon viestitettävää ainaisella haukunnalla.

Sankarikoira

Koira vahti isäntänsä ruumista kuusi viikkoa

 

Aiempia blogeja:

Onko koiran kloonaus ja geenimanipulointi viatonta jalostusta?

Huomio rottweilerin omistajat!

Olen virheellinen ja vakavasti virheellinen

 

Average rating
(4 votes)

Makeat malta pentua

makeat malta pentuja. minun pennut ovat tuttuja lasten ja tulevat yhdessä kaikkien niiden asiakirjojen ja terveyden takaamiseksi. ota yhteyttä minuun, tietoja ja kuvia

Huomioita omasta koirastani

Koirani on selkeästi isäntänsä valinnut, se hakee tausta tukea mieheltäni, joka ruokkii sitä ja käyttää ulkona. Minkäänlaista kontaktia mies ei koiraan säilytä, vaikka koira selkeästi sitä haluaisi. Tämä kyseinen koira hakee paljon helpommin apua ihmiseltä kuin vanhempi koiramme. Lopputulos useinmiten on se, että koiran on huudettava, että sitä kuullaan toisin sanoen, että se huomataan. Minuun koira ei luota, koska kaikki ilkeät kampatouhut onminun heiniäni. Me kyllä riehutaan ja leikitään yhdessä mutta apua haetaan mieheltä.

Tällaisia huomioita tänään, ajattelin nyt kirjoittaa kun olen pyöritellyt mielessä ja nyt osui aihe tielle.

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.