Agilityn MM-kisoihin on ilmoittautunut ohjaajia ja koiria 34 eri maasta. Kaukaisimmat kilpailijat saapuvat Meksikosta, Yhdysvalloista, Japanista, Uruguaysta ja Argentiinasta. Kilpailuun osallistuu noin 320 ohjaajaa ja koiraa.
Kilpailijoita saapuu myös useista Euroopan maista, kuten Itävallasta, Unkarista, Saksasta, Ruotsista ja Espanjasta.
Suomalaisten agility-ohjaajien ja koirien taso on maailman kärkiluokkaa. MM-kisojen kaikkien aikojen mitalitilastossa kärkipaikkaa pitävät Suomi ja Ranska.
Suomen joukkueessa on mukana muun muassa Sveitsissä MM-kisoissa vuonna 2006 henkilökohtaisen kultamitalin midi-luokassa voittanut Jari Suomalainen ja kooikerhondje Frodo. Lisäksi edustusjoukkueeseen kuuluu vuoden 2007 Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa henkilökohtaisen kultamitalin mineissä voittanut Päivi Männistö ja länsigöötanmaanpystykorva Leila sekä mideissä kultaa voittanut Sami Oksa ja kooikerhondje Luka.
Agility on erinomainen yleisölaji, sillä kilpailut tarjoavat vauhdikasta ja yllätyksellistä katsottavaa.
Agilityn Maailmanmestaruuskilpailut ovat Helsingin Jäähallissa 26.–28.9.2008. Tapahtuman järjestää Suomen Kennelliitto.
Teksti: Kauko Niemi











