BOGI: Kilpailu synnyttää karvanvärjääjiä

Kirjoittaja Kauko Niemi on Hauva.com:n päätoimittaja

Äärimmilleen vietynä, voisi olla melkoinen yllätys kun söpöstä mustasta koirasta tulisin muutaman karvanlähdön jälkeen valkoinen. No onneksi tällaista ei ainakaan toistaiseksi ole uutisoitu. Sen sijaan koiranäyttelyiden tuomarit ovat jo paljastaneet kilpailujen kauneusdopingia.

Kilpailu- ja näyttelymenestyksen pakko saa koiranomistajan peittämään rotumäärityksen vastaisia värivirheitä karvan värjäyksellä. ”Virheettömän” vanhemman pennuista voi pyytää jonkun verran enemmän rahaa kuin väriviallisen vanhemman pennusta.

Kauneusdoping on jo valitettavan yleistä muualla maailmassa. Suomalaisissa kilpailuissa sitä ei ole vielä paljoa paljastunut. Koiralle karvanvärjäys ei tuota suurta tuskaa, mutta omistajasta se kertoo monin verroin enemmän. On täysin käsittämätöntä, että kilpailut ajavat ihmisiä näin toivottomiin tekoihin.

Monta asetta vakavammalla linjalla ollaan silloin, kun koiralle syötetään rauhoittavia pillereitä, että kehätyöskentely sujuisi mallikkaasti. Rauhoittavien syöttö tällaista tarkoitusta varten on ainakin maallikon mielestä on jo selvää eläinrääkkäystä. Kyse on vain omistajan intohimoisen kilpailuvietin toteuttamisesta.

Suomessa koirien dopingmääräykset tulivat voimaan tämän vuoden alussa. Kennelliiton antidoping säännöstö määrittää, että koiran suorituskyvyn kohottamista, alentamista tai ylläpitämistä piristävien, kiihdyttävien, rauhoittavien, voimistavien, heikentävien, puuduttavien sekä kipua ja tulehdusoireita poistavien lääkkeiden ja aineiden tai muut keinotekoiset toimenpiteet ovat kiellettyjä. Koiran suorituskykyyn vaikuttamiseksi tulkitaan myös karvan ja kirsun käsittely siten, että väri tai karvanlaatu muuttuu.

Säännöstössä ilmoitetaan noudatettavan nollatoleranssi. Suuria dopinguutisia ei alkuvuoden aikana ole koiramaailmasta kantautunut.

Doupattu koira joutuu kilpailukieltoon ja menettää sijoituksensa kilpailussa. Näinhän tapahtuu myös kilpaurheilussa, viimeksi Bekingissä.

Koirakilpailussa kärynneen koiran omistaja pitäisi mieluummin kuin koira laittaa kilpailukieltoon. Koira on täysin viaton ja tietämätön mitä hänelle piikitetään. Tässä tilanteessa eivät kelpaa talonmies-selittelyt.

Toivottavasti ensi viikonvaihteessa agilityn MM-kilpailuissa ketteryys ja toimintakyky syntyy ilman piikkejä eläinsuojelulain mukaisesti.

Kennelliiton antidoupingtoiminta

Aiempia blogeja:

Amerikkalaisnaisen mukaan 200 pentua hoituu kevyesti

Oikealla asenteella koiran omistajaksi

Koiran uskollisuuden äärirajat

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.